Aasian liikenteen kysyntä +28 %
Maaliskuussa alkanut vahva reittiliikenteen kasvu jatkui toukokuussa. Reittiliikenne kasvoi edellisvuodesta 16 prosenttia. Aasian-liikenteen kysyntä vahvistui 28 prosenttia. Toukokuun matkustajamäärä oli 590 000, mikä oli 3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Reittiliikenteen matkustajakäyttöaste parani noin kolme prosenttiyksikköä 70 prosenttiin.
”On hyvä, että kysyntä palasi pieleen menneen huhtikuun jälkeen. Reittiliikenteen kysyntä ja matkustajakäyttöaste kehittyvät taas oikeaan suuntaan, mutta koneissa on edelleen tilaa lisäkysynnälle”, Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund sanoo.
Koko liikenteen kysyntä kasvoi toukokuussa kymmenen prosenttia viime vuodesta vajaan kahdeksan prosentin kapasiteettilisäyksellä. Matkustajakäyttöaste nousi 1½ prosenttiyksikköä 71 prosenttiin.
Koko liikenteen luvuissa on reittiliikenteen lisäksi mukana myös lomaliikenne. Lomalentojen kysyntä laski 21 %. Alkuvuoden kapasiteettimuutos koko liikenteen osalta oli -10 prosenttia, kun kysynnän lasku oli runsaat 6 prosenttia.
Rahdin kysyntä on kehittynyt erinomaiseen suuntaan. Kuljetettujen kilojen määrä nousi edellisvuodesta 30 prosenttia, Aasian reiteillä jopa 37 prosenttia. Luvuissa on mukana toukokuun puolivälissä aloittaneen Finnairin oman MD-11-rahtikoneen suoritteet. Rahtikone lentää Helsingistä Hongkongiin sekä Souliin Etelä-Koreassa.
Toukokuussa Finnairin lennoista 87,4 % saapui aikataulun mukaisesti, mikä on 4,8 %-yksikköä vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa. Reittiliikenteen täsmällisyysprosentti laski viime vuoden toukokuusta 4,9 prosenttiyksikköä ja oli 88,5 prosenttia.
(EH)