”Ympäristöasioiden edistämiseksi ja kilpailukyvyn ylläpitämiseksi”
EU on myöntänyt Verkkojen Eurooppa -rahoituksen kautta 17,9 miljoonaa euroa tukea yhteisesti Finnlinesille ja sen yhteistyökumppaneille linjaliikenteen investointeihin.
Finnlinesin kolme pääasiallista liikennöintilinjaa ovat mukana Merten moottoritiet -hankkeessa. Yhtiö sanoo niiden muodostavan oleellisen osan Suomen ulkomaankauppaa palvelevaa, välttämätöntä aikataulutettua linjaliikenne infrastruktuuria, joka yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan.
Yhteistyökumppaneina toimivien suomalaisten, saksalaisten, belgialaisten sekä espanjalaisten satamien ja satamaoperaattoreiden kanssa tehtävien 60 miljoonan euron investointien avulla vastataan uuden rikkidirektiivin tuomiin haasteisiin, näin välttyen myös ei-toivotuilta kuljetusten siirtymisiltä mereltä maanteille näillä kolmella reitillä.
Näiden toimintojen ytimenä on Finnlinesin ympäristöteknologinen investointiohjelma pakokaasujen vähentämiseksi pakokaasupesurien avulla sekä energiatehokkuuden edistämiseksi potkurilapojen vaihtamisella ja peräsinten hydrodynamiikkaa parantamalla.
Finnlines on toiminut päähakijana useimmissa hakemuksissa, joiden yhteisarvo oli 88,4 miljoonaa euroa, ja joista merkittävä osa hyväksyttiin ja rahoitettiin.
Finnlinesin 100 miljoonan euron ympäristöteknologinen investointiohjelma kattaa kaikki yrityksen palvelut sekä koko 22 alusta käsittävän, täysin omistetun ja operoidun laivaston.
Finnlines on teknologisten innovaatioiden kannalta yksi markkinoiden parhaiden varustelluista laivayhtiöistä.
Finnlines kuuluu italialaiseen Grimaldi -konserniin, jonka pääkonttori on Napolissa.