Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

FlyNordicin kannattavuus parantunut

Posted on 26.8.20063.1.2019 by Eero Havia

Yhtiö mukaan tilauslentoliikenteeseen

Halpalentoyhtiömallia hyödyntävä Finnairin ruotsalainen tytäryhtiö FlyNordic on karsinut kesän aikana kannattamattomia reittejään ja siirtänyt painopistettä tilauslentoliikenteeseen.

FlyNordic teki heinäkuussa uuden ennätyksen matkustajmäärässä. Yhtiö kuljetti reitti- ja tilauslentoliikenteessä yhteensä 116 390 matkustajaa, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

”Olemme saavuttaneet myös ennätyskorkean matkustajakäyttöasteen, 80,6 prosenttia. Kannattavuutemme on parantunut kevään ja kesän aikana. Heinäkuussa teimme positiivisen tuloksen”, sanoo FlyNordicin toimitusjohtaja Maunu von Lueders.

Viime vuonna (2005) FlyNordicin tappio oli vajaat 17 miljoonaa euroa. ”Ennakoitua tappiota syvensi kova hintakilpailu Ruotsin markkinoilla ja voimakkaasti kallistunut polttoaine. Tänä vuonna olemme aloittaneet Finnairin tapaan myös FlyNordicin polttoaineostojen suojauksen. Tänä vuonna tulos paranee edellisvuodesta, mutta on edelleen tappiollinen”, sanoo Finnairin varatoimitusjohtaja Henrik Arle.

FlyNordic kuljetti viime vuonna 1,2 miljoonaa matkustajaa.

”Ruotsin lentomarkkinoilla on pitkään ollut huomattavaa ylitarjontaa. Matkustajamäärän kasvua tärkeämpää ovat matkustajakäyttöasteen ja liikenteen kannattavuuden parantaminen. Sen vuoksi valitsemme lennettävät reitit huolella ja siirrämme vapautuvaa kapasiteettiamme lomaliikenteeseen”, sanoo Maunu von Lueders. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Hauskaa ja turvallista juhannusta 19.6.2025
  • Rovaniemelle uusi suora lentoyhteys Belfastista 19.6.2025
  • Helsinki-Vantaan uusi kartta sujuvoittaa kulkua lentoasemalla 19.6.2025
  • Matkailuala huolissaan jatkuvien työtaistelutoimien vaikutuksista kesän sesonkiin – ala kiittää lentäjien kiistan ratkeamista 18.6.2025
  • EPSI Rating-tutkimus: Viking Line ykkönen asiakastyytyväisyydessä 18.6.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus