Helsingin poliisilaitoksen lupapalveluihin avataan jatkuvasti uusia ajanvarausaikoja. Passin tai henkilökortin uusiminen kannattaa aloittaa aina verkosta, jolloin voit suunnitella käyntisi etukäteen ja asiointi on sujuvaa.
Aloita asiointisi verkosta
aina, kun tarvitset uuden passin tai henkilökortin. Hakemuksen
yhteydessä voit tarvittaessa varata helposti tunnistautumisajan
lähimmälle poliisiasemallesi.
Helsingin poliisilaitoksella uusia
ajanvarausaikoja lisätään lupapalveluiden ajanvarauskalenteriin
jatkuvasti resurssitilanteen mukaan.
”Myös peruutusaikoja kannattaa käydä katsomassa pitkin päivää, sillä niitä vapautuu kalenteriin lähes päivittäin. Näin ajan voi parhaimmillaan saada jopa seuraavalle päivälle”, Helsingin poliisilaitoksen Lupa-asiat-toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Friman vinkkaa.
”Suosittelemme ajanvarauksen tekemistä etukäteen. Jos aikaa ei ole varattuna, kannattaa varautua jonottamaan päivästä ja kellonajasta riippuen jopa yli tunnin ajan”, Friman jatkaa.
Verkon kautta haettu passi tai henkilökortti on myös hieman edullisempi kuin paikan päällä poliisiasemalta haettu matkustusasiakirja.
Kolme askelta kohti sujuvaa ulkomaanmatkaa
- Käy passikuvassa. Hakemukseen liitettävä kuva saa olla korkeintaan 6 kuukautta vanha.
- Aloita passin tai henkilökortin hakeminen osoitteesta asiointi.poliisi.fi
- Jos järjestelmä kertoo, että sinun tulee käydä tunnistautumassa poliisiasemalla uutta matkustusasiakirjaa varten, varaa aika poliisin sähköisestä asiointijärjestelmästä. Muista perua varaamasi aika, jos et pääse paikalle.
Lähde: Poliisi | poliisi.fi