Aamuliikenne kulki normaalisti ja aikataulussa
Keskiviikkona 5. elokuuta saavutettiin Helsinki-Vantaan lentoaseman muutosten vuoden merkittävä etappi, kun noin 15 lentoyhtiön terminaalin vaihto pantiin täytäntöön.
Pääperiaate on, että enää ei ole erillisiä koti- ja ulkomaan terminaaleja, vaan terminaali määräytyy käytettävän lentoyhtiön mukaan.
Uudistus palvelee etenkin koneenvaihtajien asiaa, mutta myös lentoaseman tulevaa kasvua nykyisestä 13-14 miljoonasta vuotuisesta matkustamäärästä kohti 20 miljoonaa matkustajaa, kenties ylikin tulevina vuosina.
Tämä terminaalimuutos kansainvälisen käytännön suuntaan myös vahvistaa sen jo toteutuneen asiaintilan, että Helsinki-Vantaa on nykyisin merkittävä transit- eli gatewaylentoasema jatkoyhteyksineen, eikä suinkaan enää Euroopan laidan umpisuoli, pussinpohja.
Tässä tietenkin Finnairin Aasia-strategia ja -liikenne näyttelee merkittävää roolia.
Matkaviikko tarkkaili ensimmäisenä aamuvarhaisena eli 5. elokuuta lähtöselvitystoimintaa suurimman muutoksen kokeneessa, uudessa Ykkösterminaalissa (T1), jota käyttävät mm. Star Alliance -liittoumaan kuuluvat Blue1/SAS, Lufthansa, Austrian, LOT, TAP sekä SkyTeamin KLM.
”Aamuliikenne sujui hyvin ja aikataulussa”, sanoo Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides. Hän oli havainnut ainoastaan jollakin lähtöselvitysautomaatilla pientä toimintahäiriötä.
Muutama matkustaja oli tullut vanhasta muistista väärään terminaaliin, mutta asia korjautui parin sadan metrin kävelyllä yhdyskäytävää pitkin.
”Me olemme halunneet ’oman’ terminaalin jo pitkään ja nyt se on totta. Kaikki, jopa pysäköinti, on nyt lähellä. Asiakaspalvelu ja samalla matkustusmukavuus parantuivat”, iloitsee Christides. ”Avaamme pian myös bisnesloungen, joka nyt lähellä sijaiten tulee hyvin käytettäväksi myös kotimaan matkustajille.”
Blue1:n T1-projektipäällikkö, palvelujohtaja Johanna Jäkälä on tyytyväinen. ”Vuoden kestänyt muutosprojekti on nyt hyvässä vaiheessa, ei toki vielä ohi, sillä työ jatkuu”, sanoo Jäkälä oman katon alle pääsemisestä. ”Saimme simulaatioapua myös Star Alliancelta mm. kapasiteetin riittävyyden arvioimiseksi ennalta. Nyt kaikki näyttää hyvältä ja sujuvalta.”
Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen ja Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides leikkasivat nauhan, jolla T1:n käyttöönotto virallisesti tapahtui aamukuudelta 5. elokuuta.
”16 vuotta sitten avattu kotimaanterminaali on nyt muuttunut kansainvälisen liikenteen terminaaliksi”, totesi Finavian lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen terminaalin1 avajaispuheessaan.
Ensimmäiset ulkomaanliikenteen matkustajat lähtivät terminaalista 1 Air Balticin lennolla Riikaan jo kello 5.25. Saapuvista matkustajista uutta terminaalijärjestelyä kokeilivat ensimmäisinä Finnairin Tampereen-lennon matkustajat, jotka tulivat vanhaan ulkomaanterminaaliin, nyt terminaaliin 2.
”Olemme pyrkineet tekemään etukäteen kaiken sen, mitä jossakin muualla on paikkailtu jälkikäteen”, sanoi Pystynen. ”Vuonna 1993 kotimaan terminaalin käyttöönottoon loppui 1990-luvun lama. Toivomme nyt, kun terminaalimuutos pantiin täytäntöön, että sama toistuu”, veisteli Pystynen.
Finavia etunenässä, mutta myös useat lentoyhtiöt, mm. kotimaiset Blue1, Finnair ja Finncomm olivat tehneet muutoksesta tiedottamiseksi paljon työtä, joka nyt tuntuu kantavan hedelmää. Tiedotus oli runsasta ja varsin hyvin onnistunut niin sähköisissä kuin printtimediassa ja tavoittanut hyvin lentomatkustajat – muutamaa poikkeusyksilöä lukuunottamatta kuten aina vastaavissa tilanteissa.
Myös lentoaseman opasteet olivat jo hyvin paikallaan, ohjaamassa matkustajia. Kun katsoo opasteiden määrää niin lentoasemalla kuin sinne saavuttaessa, oivaltaa helposti, että pelkästään tämäkin muutostyö on jo varsin mittava toimi, eikä varmasti ihan halpakaan. (EH)