Uusi palvelukeskus terminaalien välisessä käytävässä
Helsinki-Vantaan lentoaseman neuvonta ja pysäköinti-palvelu yhdistetään yhdeksi asiakaspalvelupisteeksi 8. maaliskuuta 2010. Uusi piste sijaitsee keskeisellä paikalla terminaali 1:n ja 2:n välisellä yhdyskäytävällä. Nykyiset kolme erillistä pistettä suljetaan vaiheittain viikosta 10. alkaen (ajalla 7.3. – 15.3.).
”Uudella järjestelyllä saadaan lisää liikkuvaa henkilökuntaa opastamaan ja neuvomaan matkustajia aina sinne, missä tarvetta kulloinkin on”, sanoo lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen.
Helsinki-Vantaalla on ollut oppaita jo 90-luvun puolivälistä alkaen. Kyseessä oli ensimmäinen lentoasema maailmassa, joka lanseerasi liikkuvan asiakaspalvelun. Pystysen mukaan malli on koettu hyväksi.
Finavian liikkuvat asiakaspalvelijat auttavat matkustajia muun muassa terminaalin sisääntulo-ovilla ja lähtöselvitysautomaateilla. Perinteistä neuvontaa saa edelleenkin palvelupisteestä ja puhelimitse.
Palvelupisteiden yhdistäminen parantaa myös pysäköintiasiakkaiden palvelua. Aikaisemmin terminaali 2:n pohjakerroksessa sijainnut piste on nyt helpommin löydettävissä ja palvelee hyvällä paikalla molempien terminaalien matkustajia.
”Lentoasemalle omalla autolla tulleet saavat tarvittaessa palvelukeskuksesta muun muassa ilmaista käynnistysapua”, Pystynen mainitsee.
Pysäköinnin ja neuvonnan palvelukeskus on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa.
Vanhat pisteet sulkeutuvat vaiheittain. Terminaali 1:n neuvonta sulkeutuu 7. maaliskuuta kello 21 ja terminaali 2:n neuvonta 10. maaliskuuta. Terminaali 2:n pysäköintipiste suljetaan 15. maaliskuuta. (EH)