Nuori hongkongilaisyhtiö rynnii myös Euroopan liikenteeseen
Hong Kong Airlines on allekirjoittanut aiesopimuksen, jonka mukaan se tilaa Airbusilta 15 A350 XWB -konetta sekä ostaa 10 A330-lentokonetta lisää. Lentokoneita käytetään pitkillä reiteillä, joita lentoyhtiö kehittää parhaillaan Hongkongin yhdistämiseksi Euroopan ja Pohjois-Amerikan kohteisiin.
Hong Kong Airlinesin on tilannut jo aiemmin A330-koneita, joista osa vaihdetaan nyt A350 XWB:ksi. Tämän lisäksi yhtiö tekee lisätilauksen 10 A330-koneesta. Lentoyhtiön tilaukset Airbusilta ovat nyt yhteensä 15 A350 XWB -konetta, 18 A330-konetta sekä 30 A320-sarjan lentokonetta.
A330-lentokoneiden toimitukset alkavat vuonna 2012. Ensimmäisen A350 XWB:n yhtiö saa vuonna 2018.
Vuonna 2006 perustetulla Hong Kong Airlines -yhtiöllä on koko Aasian kattava verkosto, johon äskettäin lisättiin ensimmäinen reitti Eurooppaan.
A330 on nykyisin yksi eniten käytetyistä laajarunkokoneista liikenteessä. Tähän mennessä Airbus on saanut yli 1000 tilausta lentokoneen eri malleista. Yli 700 konetta on jo toimitettu yli 80 lentoyhtiölle eri puolilla maailmaa.
A350 XWB on täysi uusi 270-350 matkustajan lentokone, jonka käyttöönoton on arvioitu tapahtuvan vuonna 2013. Ohjelma on jo osoittautunut hyvin menestyksekkääksi: 34 asiakasta Finnair niiden joukossa on tehnyt sitovan tilauksen yli 350 koneesta.
(EH)