Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kalevi Keihäsen syntymästä 100 vuotta

Posted on 28.6.202428.6.2024 by Eero Havia

Tänään 28. kesäkuuta tulee kuluneeksi 100 vuotta 1960-70-lukujen suomalaisen vapaa-ajan matkustuksen uranuurtajan Kalevi Keihäsen syntymästä. Hän syntyi 28.6.1924 ja kuoli vuonna 1995, tuolloin 70-vuotiaana.

Kalevi Keihänen oli yritystensä, matkanjärjestäjä- ja matkatoimisto  Keihäsmatkat Oy:n sekä lentoyhtiö Spearairin yrittäjä, keskeinen omistaja ja keulakuva. Hänet muistetaan värikkäänä persoonana, jonka tempaukset ja myös  ulkoinen habitus  chinchillaturkkeineen olivat yhtiön suuruuden aikana, 1970-luvun alkuvuosina usein myös mediassa.

Seuramatkoja, kuten matkapaketteja tuolloin nimitettiin, järjestettiin pääosin Välimeren maihin Espanjaan, Kreikkaan ja Italiaan, mutta Keihäsmatkat käynnisti myös kaukomatkat Afrikkaan, Keniaan. Talvikausien keskeiset kohteet olivat Kanarian saarten Gran Canarialla ja Teneriffalla. Hieman erikoisempi kohde oli ’Lähi-idän Pariisi’ eli  Libanonin Beirut, josta jouduttiin luopumaan 1973 alkaneiden sotatoimien vuoksi. Tämä korvattiin avaamalla ensi kertaa Suomesta tilauslentomatkat Kyprokselle, tuolloin saaren itäpään Famagustaan (Ammochostou).

Seuramatkat nousivat 1970-luvulla, huomattavilta osin myös Keihäsmatkojen toteuttamina, matkailuun siihen asti tottumattomien kansalaisten suureen suosioon. Matkapaketteihin kuului lentokuljetusten, majoitusten, usein myös ruokailupalveluiden lisäksi opastettu valinnainen viikko-ohjelma, joten myös vähemmän kokenut tai kielitaidotonkin matkailija uskaltautui seikkailuun ja sai matkasta paljonkin vastinetta rahoilleen.

Spearairin 186-paikkaisilla DC-8-32-koneilla lennätettiin kesäliikennekaudella 1973 matkustajia myös Keski-Euroopan metropoleihin Pariisiin, Lontooseen ja Hampuriin.

Keihäsmatkojen ja samalla myös lentoyhtiö Spearairin tarina päättyi näyttävään konkurssiin toukokuussa 1974. Vuoden 1973 ensimmäinen öljykriisi vei ilmaa käytettynä yhdysvaltalaiselta National-lentoyhtiöltä hankittujen DC-8-32-koneiden siipien alta.  Suoravirtausturbiinein, ts ilman ns. jälkipoltinta, toimineet koneet eivät edustaneet edes omana aikanaan kaikkein parasta polttoainetaloutta ja hyötysuhdetta, mikä öljyn hinnan nousun myötä kumuloi lentoyhtiön talouden haasteita. Lentoyhtiö  Spearair toimi vuosina 1972-1974!

Kalevi Keihänen muistetaan paitsi räiskyvänä keulakuvana, myös yksityisen yrittäjyyden asiaa ajaneena matkailumiehenä, jonka markkinointitempauksissa oli useimmiten myös yleistä hyväksyntää  herättänyt hyväntekeväisyyspiirre.  Esimerkkinä tästä vaikkapa Keihäsen päätös kutsua 100 suomalaista äitiä ilmaiselle etelänlomalle – kriteerinä mahdollisimman  suuri lapsikatras. Vuonna 1973 matkalle päässeet äidit  olivatkin synnyttäneet keskimäärin yli 13 lasta kukin. Kenelläkään heistä tuskin olisi tuona maailman aikana ollut mahdollisuutta etelänlomaan ilman Keihäsen tempausta! Asian kaupallisempaa puolta edusti se, että äitien lomamatkasta julkaistiin monisivuinen juttu tuolloin yli 400 000 kappaleen painoksena ilmestyneessä Hymy-lehdessä.

Uusimmat artikkelit

  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus