Puola ohitti Tsekin ja Unkarin
Finavian tilaston mukaan kansainvälisen reittiliikenteen matkustus Suomessa kasvoi 2,7 % vuonna 2008. Kokonaismatkustajamäärä oli 10 475 081 matkustajaa.
Finavian tilastojen matkustajamäärät sisältävät lähteneiden, saapuneiden ja vaihtaneiden matkustajien yhteenlasketun määrän (huom. näin kotimaan liikenteessä matkustaja lasketaan kahteen kertaan, sekä lähtevänä että saapuneena).
Vuoden 2008 viimeisen kuukauden kertymä (749 265 pax) oli kuitenkin 1,5 % miinuksella edellisvuoden joulukuuhun verraten.
Suomen ja EU-maiden välisen liikenteen osuus kokonaismatkustajamäärästä oli lähes 8 miljoonaa matkustajaa (7 950 074 pax), mutta siinä oli hienoinen 0,1 %:n pudotus. Suurin reittimatkustajien määrä suuntasi edelleen Saksaan (1 477 299/ -4,5 %) ja toiseksi suurin reittilento-matkustus Ruotsiin (1 249 378 /-3,3 %). Iso-Britannia onnistui kasvattamaan lukunsa 5,6 %-yksiköllä (802 832).
Itäisessä Keski-Euroopassa tapahtui merkittävä kehitys kun Puola ohitti reaaliluvuissa naapurinsa Tsekin ja Unkarin. Puolan tilastoluku vuonna 2008 oli 191 897 matkustajaa, jossa kasvua peräti 20,6 %.
Unkarin reittimatkustuksen luku oli 173 841 (-8,8 %) ja Tsekin 134 702 (kasvua +1,3 %).
Reittiliikenteessä hyvän kasvun keräsi myös Italia.
Vuoden 2008 reittilentoliikennettä koskevat tilastoluvut löytyvät kokonaisuudessaan Finavian sivuilta www.finavia.fi => liikennetilastot. (EH)