Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kilroy järjestää omat matka- ja opiskelumessut

Posted on 6.9.201012.1.2019 by Eero Havia

Helsingissä 13. syyskuuta ja Turussa 14. syyskuuta

Matkalle maailman ympäri? Surffaamaan Balille? Vapaaehtoistyöhön Intiaan? Yliopistoon Havaijille? Kilroy live -tapahtumassa on asiaa reissaamisesta ja ulkomailla opiskelusta kiinnostuneille!

Viidettä kertaa järjestettävä Kilroy live -tapahtuma kerää Kilroyn yhteistyökumppaneita ja oman henkilökunnan vastaamaan kysymyksiin, joita matkaa tai ulkomailla opiskelua suunnittelevat pohtivat. Pakettimatkoista ei näillä messuilla puhuta, vaan aiheina ovat esimerkiksi reppureissaaminen tai välivuosi Working Holiday -viisumilla Australiassa, purjehduskurssi Karibialla tai MBA-tutkinnon suorittaminen ulkomailla.

Helsingissä paikalla ovat myös Radio NRJ:n aamupojat Anssi ja Renne tenttaamassa Vuoden Traveller 2010 -kisa voittajia, jotka ovat juuri palanneet voittomatkaltaan maailman ympäri. Matkailulehti Mondon päätoimittaja Heikki Valkama kertoo lisäksi tuloksia uunituoreesta kaukomatkakyselystä, jonka Kilroy ja Mondo teettivät yhdessä kesällä 2010.

Mukana ovat myös Kilroy educationin yhteistyöyliopistot mm. Australiasta, Englannista ja Yhdysvalloista kertomassa opiskelumahdollisuuksista maailmalla. Ulkomailla opiskelemisesta kiinnostuneille on tarjolla tietoa sekä tutkinto- että vaihto-opiskelusta. Myös entisiä opiskelijoita on mukana jakamassa kokemuksiaan.

Kilroy live vierailee 10 kaupungissa Pohjoismaissa kahden viikon aikana; Suomessa sekä Turussa että Helsingissä. Ulkomaisia seikkailumatkajärjestäjiä on paikalla Helsingissä yli 20, mukana mm. Gap Adventures, Trek America, Adventure Tours Australia. Tämän lisäksi suomalaisia kumppaneita on paikalla, mukana mm. Raya Divers, Suomen purjelaivasäätiö, Allianssin nuorisovaihto. Lue lisää tapahtumasta www.kilroy.fi. Tapahtuma on maksuton.

Helsingissä maanantaina 13.syyskuuta klo 14-19, Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3 (Kaivopiha)

Turussa tiistaina 14.syyskuuta klo 16-20, Amarillo & House of Dance, Aurakatu 5.

(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Taitaja2025-tapahtuma järjestettiin Turussa 5.−8.5.2025 – mukana matkailuala 11.5.2025
  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus