Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomeen perustettiin ensimmäinen kongressimarkkinointiin keskittyvä organisaatio. Finland Convention Bureau on yksi Euroopan vanhimmista kongressitoimistoista ja sen päätehtävä on markkinoida Suomea kansainvälisten kongressien ja yritystapahtumien kohteena. Suomi on jo pitkään ansainnut paikkansa maailman suosituimpien kongressimaiden joukossa ja tällä hetkellä Suomi on Pohjoismaiden johtava kongressimaa.
Helsingin kauppakamari järjesti syyskuussa 1973 matkailu- ja vähittäiskaupan edustajille kokouksen, jossa esiteltiin kongressitoimiston perustamishanketta. Ehdotus sai myönteisen vastaanoton ja Helsingin kauppakamarin kongressitoimikunta perustettiin lokakuussa 1973. Toimikunnan tehtävänä oli selvittää, tarvittiinko Helsinkiin kongressimarkkinointiin keskittyvää organisaatiota.
Suomeen päätettiin esittää kongressitoimiston perustamista yhdistysmuotoisena. Helsingin kaupunki antoi alustavan lupauksen avustuksesta yhdistyksen perustamista varten. Mukaan pyydettiin myös Espoon ja Vantaan kaupunkeja, ja yhdistys päätettiin perustaa huhtikuussa 1974 järjestetyssä kokouksessa. Helsingin kongressitoimisto aloitti toimintansa 1.9.1974.
Kesäkuussa 1982 yhdistyksen nimi muuttui ja Helsingin kongressitoimistosta tuli Helsinki-Finland Congress Bureau ry.
Helsingin kongressitoimisto ry 1974 – 1982
Helsingin kongressitoimiston päätehtävänä oli kansainvälisten kongressien ja kokousten hankkiminen pääkaupunkiseudulle. Helsinki Congress Bureau oli yksi Euroopan ensimmäisiä kongressimarkkinointiin keskittyviä organisaatioita ja alan ainoa asiantuntija Suomessa. Toiminta kansainvälistyi jo ensimmäisten kymmenen vuoden aikana. FCB ja sen edeltäjät ovat olleet aktiivisia toimialan kansainvälisissä järjestöissä koko toimintansa ajan.
Kongressitoimiston palveluihin kuuluivat jo alkuaikoina julkaisut, kuten Meeting Facilities Guide ja Tapahtumaluettelo, tiedotteiden tekeminen sekä tutustumismatkojen ja seminaarien järjestäminen. Kongressien tilastointikin alkoi jo vuonna 1975.
1980-luvulla heräsi keskustelu kansallisen kongressitoimiston perustamisesta ja asiaa edistämään perustetiin Finnish Convention Bureau -työryhmä. Työryhmä laati säännöt ja toiminta-ajatuksen, nimen osalta päädyttiin kompromissiratkaisuun ja kesäkuussa 1982 sai alkunsa Helsinki-Finland Congress Bureau ry.
Helsinki-Finland Congress Bureau ry (HFCB) 1982 – 2001
Helsinki-Finland Congress Bureaun eli HFCB:n jäsenyys oli tarjolla kaupungeille, joiden kapasiteetti riitti vähintään 300 hengen kongresseille.
Tilastoja tehtiin määrätietoisesti ja säännöllisesti, samoin osanottajatutkimusta. Ne vahvistivat käsitystä siitä, että kongressimarkkinointi tuottaa tuloksia ja siihen kannattaa panostaa. Ensimmäinen kongressidelegaattitutkimus toteutettiin jo vuonna 1986. Sen mukaan kansainvälinen kongressivieras piti Suomesta ja suomalaisista, tunsi olonsa turvalliseksi vierailunsa aikana, viipyi Suomessa pitkään ja kulutti 1400 markkaa vuorokaudessa. Tulokset olivat rohkaisevia ja ne innostivat kehittämään toimintaa. Delegaattitutkimusta tehdään edelleen – ja tulokset ovat edelleen erittäin positiivisia.
1980-luvulla kongressien määrä kasvoi ja osallistujamäärässä ylitettiin 30 000 osallistujan vuotuinen rajapyykki. 90-luvulla kongressivieraiden määrä kasvoi edelleen tasaisesti: osallistujien määrä ylitti 60.000 vuosittaisen rajan vuonna 1999. 1990-luvun suurimpia kongresseja olivat 9000 osallistujaa kerännyt kansainvälinen diabetestutkimuksen kongressi ja pankkialan Sibos-kongressi, johon osallistui 5000 kongressivierasta. Tampereella oli järjestetty yli 3000 osallistujan metsäntutkimuksen kongressi IUFRO.
Kansainvälisissä kongressitilastoissa Suomi oli 1990-luvulla jo vakiinnuttanut paikkansa maailman suosituimpien kongressimaiden joukossa ja oli parhaana vuotena sijalla 15. Myös Helsinki sijoittui 20 suosituimman kongressikaupungin joukkoon.
Yhdistyksen toiminnan painopiste oli kansainvälisten järjestökongressien hankkimisessa ja osanottajamäärien kasvattamisessa. Kongressijärjestäjien tukeminen kongressien hakuprosesseissa, Suomen markkinointi, tilastointi ja tutkimus sekä toimialan koulutus olivat myös HFCB:n oleellisia palveluita.
Finland Convention Bureau ry (FCB ry) 2002 – 2010 ja Finland Convention Bureau (FCB) 2011 –
Vuonna 2002 toimiston nimi muutettiin vastaamaan valtakunnallista toimintaa. Finland Convention Bureaun markkinointitoimenpiteitä olivat mm. messut, myynti- ja markkinointitilaisuudet, myyntikäynnit, kiertueet, tutustumisvierailut, kongressien hakuprosesseihin osallistuminen ja viestintä niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin.
Tilastointi ja alan tutkimustoiminta on 80-luvulta lähtien ollut FCB:n ydintoimintaa. FCB jakoi silloin, ja jakaa edelleen, toimialalle tietoa myös kansainvälisistä tilastoista ja tutkimuksista. FCB on kautta vuosikymmenten ollut valtakunnallinen kokousalan asiantuntija, jonka tehtävä on ylläpitää alan statusta ja toimia aktiivisesti kokousalan kansainvälisissä järjestöissä ja verkostoissa ja näin edistää Suomen tunnettuutta maailmalla.
Vuonna 2010 aloitettiin keskustelut FCB ry:n toimintojen siirtämisestä silloiseen Matkailun edistämiskeskukseen MEK:iin ja sulautuminen toteutui vuonna 2011. 2010-luvulla kongressien ja kongressivieraiden määrä oli tasaisessa kasvussa ja Suomessa järjestettiin vuosittain jopa 600-700 kansainvälistä järjestökongressia. Vuosi 2019 oli kaikkien aikojen ennätysvuosi: kongresseja järjestettiin eri puolella Suomea 835 kappaletta ja osallistujia niissä oli yli 136 000.
Tänään Suomi kuuluu kongressimaiden ehdottomaan kärkeen: viimeisten 20 vuoden aikana Suomi on vakiinnuttanut paikkansa maailman suosituimpien kongressimaiden joukossa. Vuoden 2023 kansainvälisessä vertailussa Suomi on sijalla 16. FCB on yksi Euroopan vanhimmista alan toimijoista ja tunnustettu toimija kongressi- ja yritystapahtumasektorilla.
Lähde: VisitFinland Kuva: Finland Convention Bureaun henkilökuntaa 2000-luvun alussa Fabianinkadun toimistossa
Teksti perustuu Tuula Lindbergin (kuvassa kolmas vasemmalta) kirjoittamaan artikkeliin ”Kongressimarkkinoinnin tarina 1974-2010”, joka on julkaistu aiemmin Suomen Matkailun Seniorien ja Suomen Matkailijayhdistys SMY ry:n artikkelikirjassa “Lomasuuntana Suomi”.