Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kulunut kausi oli kasvun aikaa hiihtokeskuksissa – hivenen edellisvuotta parempi

Posted on 17.5.201612.1.2019 by Eero Havia

Matkailulla merkittävä vaikutus taloudelle

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) mukaan päättynyt kausi hiihtokeskuksissa oli hivenen edellistä parempi. Kasvua oli niin myynnissä kuin kävijöiden määrässä. Alan kokonaisvaikutus matkailulle Suomessa on merkittävä.

Visit Finlandin Tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan matkailu vetää Suomessa hyvin. Kasvua on tullut lähinnä kotimaisen kysynnän lisääntymisestä, laskua puolestaan ulkomaalaisten kävijöiden vähenemisestä. Ulkomaalaisten kävijöiden lasku selittyy Visit Finlandin mukaan venäläisten matkailijoiden vähenemisellä. Yksittäisissä hiihtokeskuksissa ulkomaalaisten laskijoiden kasvu saattoi olla huomattavaakin, mutta kokonaisuudessaan kasvu on tullut kotimaan matkailijoiden ansiosta.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) mukaan trendi on havaittavissa myös hiihtokeskusten kävijöissä. Tulevien kausien tilanne näyttää ulkomaalaisten matkailijoiden osalta kuitenkin lupaavalta, sillä esimerkiksi saksalaiset, ranskalaiset ja aasialaiset ovat löytäneet Lapin. Ulkomaalaisten lentoyhteydet Lappiin paranevat entisestään, kun uusia suoria reittejä avataan Keski-Euroopan kaupungeista Lapin kentille ja Finnairin stop over -liikenne kehittyy.

Hiihtokeskuksissa oli paljon laskijoita

Päättynyt kausi käynnistyi tavallista myöhemmin lämpimän alkutalven takia. Poikkeuksellisen lämmin joulukuu vaikutti negatiivisesti etenkin Etelä- ja Keski-Suomen keskuksiin. Hitaasta startista huolimatta hiihtokeskukset vetivät laskijoita keskitalvella ja keväällä rinteisiin. Pohjois-Suomen keskukset olivat odotetusti vilkkaimmat sekä myynnillä että kävijöiden määrällä mitattuna.

Päättynyt laskukausi 2015-2016 osoitti SHKY:n barometrissa huomioiduissa hiihtokeskuksissa lievää kasvua. Hiihtokeskusbarometriin osallistuvat keskukset edustavat eri alueita kattavasti. Hiihtokeskuksia on eri puolilla Suomea yli 70. Alan kokonaisvaikutus matkailulle Suomessa onkin merkittävä.

Matkailu työllistää Suomessa

Kaiken kaikkiaan matkailulla on merkittävä työllistävä vaikutus Suomessa. Koko matkailuala työllistää yli 140 000 ihmistä, jolloin osuus kaikista työllisistä on 5,6 %. Suunta on ollut kasvava 2010-luvulla. Kokonaisliikevaihto, reilut 14 miljardia euroa, on pysynyt tasaisena. Suomen bruttokansantuotteesta se muodostaa 2,5 %:n osuuden.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Taitaja2025-tapahtuma järjestettiin Turussa 5.−8.5.2025 – mukana matkailuala 11.5.2025
  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus