Klassikkopatsas Ajattelija vetonaulana
Erään maailman tunnetuimmista kuvanveistäjistä, ranskalaisen Auguste Rodinin (1840-1917) näyttely avautui tänään 5. helmikuuta 2016 Helsingin Ateneumissa ja on esillä 8. toukokuuta saakka.
Edellinen kerran Rodinin teoksia nähtiin Suomessa vuonna 1965, yli 50 vuotta sitten. Nyt näyttelyn aikaansaamiseksi tehtiin yhteistyötä Tukholman Nationalmuseetin kanssa.
Useat Rodinin teoksista ovat klassikoita, kuten Suudelma ja Ajattelija, joista on tehty useita toisintoja. Ateneumissa oleva Ajattelija-patsas on nro 5 yhteensä kahdeksasta toisinnosta.
Kiintoisaa on, että Rodinilla oli myös suomalalaisia oppilaita ja ateljeeapulaisia, Sigrid af Forselles (1860-1935) sekä Hilda Flodin (1877-1958).
Helmikuun 5. päivä avautui museon sisäpihalla ja ulkona Keskuskadun puoleisessa puistikossa myös kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosen installaatio Valon paino ja Kasvun henki. Nämä teokset ovat vapaasti kansalaisten nähtävissä. (EH)