”Tilanne ei ole kummallekaan osapuolelle mieluisa.”
Suomen Liikennelentäjäliitto (SLL) ilmoittaa päättäneensä purkaa lentäjien ylityökiellon neuvottelurauhan nimissä.
”Haluamme, että neuvotteluissa päästään eteenpäin ja perumme ylityökieltomme toistaiseksi neuvottelurauhan nimissä”, sanoo SLL:n puheenjohtaja Timo Willberg. ”TES-vääntöä on käyty marraskuusta asti, eikä tilanne varmasti ole kummallekaan osapuolelle mieluisa. Nyt vaaditaan vastaantuloa molemmin puolin.”
Finnairista todetaan neuvotteluja jatketun torstaina 26. helmikuuta. Seuraavaksi osapuolet tapaavat maanantaina 2. maaliskuuta.
”Koska työtaistelua ei ole käynnissä, kyseessä ei ole työriitalain mukainen sovittelu, vaan vapaaehtoinen sovittelu. Jotta tähän päästiin, lentäjien oli poistettava ylityökielto”, kerrotaan Finnairista.
Aikaisemmin tällä viikolla SLL asetti valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen puolueettomuuden kyseenalaiseksi, mikä aikaansai sen, että Salonius siirsi TES-sovittelutehtävät varamiehelleen, piirisovittelija Esa Lonkalle. (EH)