Joka kolmas hankkii matkavakuutuksen viime tipassa – jää ilman peruuntumisturvaa. Moni ei tiedä, että matkavakuutus kannattaa hankkia vähintään kolme vuorokautta ennen matkan alkamista. Vakuutusyhtiö Ifin tilastojen perusteella yli kolmannes ostaa matkavakuutuksen niin myöhään, ettei se korvaa matkan yllättävää peruuntumista. |
Moni matkalle lähtijä hoitaa matkavakuutuksen hankinnan viime tipassa: Ifin tilastojen perusteella yli kolmannes ostaa lomamatkalle määräaikaisen matkavakuutuksen alle kolme päivää ennen reissuun lähtöä. Suosituin yksittäinen matkavakuutuksen ostopäivä on matkaan lähtöä edeltävä päivä. ”Silloinkin vakuutuksen toki saa voimaan. Ostoajankohdasta riippumatta matkavakuutus korvaa lääkärikäynnit, jos sairastuu tai loukkaantuu matkalla. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että jos vakuutus on ostettu alle kolme vuorokautta ennen matkan alkua, siihen ei sisälly peruuntumisturvaa, kertoo matkavakuutusten tuotepäällikkö Jukka Heinämäki Ifistä. Talvilomalla kuumeet ja vatsataudit perumisen syinä Talvilomakaudella tyypillisin matkan perumisen syy on äkillinen sairastuminen esimerkiksi flunssaan tai vatsatautiin. ”Erityisesti nyt infektiokauden ollessa vilkkaimmillaan moni kauan odotettu ja säästetty matka voi valitettavasti jäädä toteutumatta yllättävän sairastumisen vuoksi. Hiihtolomamatkat ovat usein kaukomatkoja, jolloin matkan kulujen takaisin saamisella on tyypillisesti iso merkitys”, muistuttaa Heinämäki. Jos matkustaa usein, kannattaa hankkia jatkuva matkavakuutus. Tällöin vakuutus on aina voimassa ja myös turva matkan peruuntumisen osalta on automaattisesti hoidossa. ”Jatkuva matkavakuutus on yleensä edullisempi vaihtoehto silloin, jos matkustaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi Ifissä jatkuva matkavakuutus kattaa myös Suomessa tapahtuvien matkojen peruuntumiset ja keskeytymiset”, toteaa Heinämäki. Miten toimia, jos hiihtolomamatkalle lähtö peruuntuu? Matkavakuutus korvaa matkan peruuntumisesta johtuvia kuluja eli esimerkiksi sellaisia lentolippuja, hotellivarauksia ja etukäteen maksettuja palveluita, joita ei voi peruuttaa. Ifissä kuluja korvataan yhteensä enintään 5 000 euroa matkustajaa kohden. Jos on lähdössä pakettimatkalle, kannattaa ensiksi selvittää, hyvittääkö matkatoimisto etukäteen maksettuja kuluja. ”Jos et pääse matkalle sairastumisen tai loukkaantumisen takia, hakeudu lääkärin hoitoon. Tarvitset lääkärintodistuksen, josta käy ilmi peruuntumisen syy. Sen jälkeen peru matka matkanjärjestäjälle ja hae ensin korvausta matkanjärjestäjältä, kuten matkatoimistolta tai lentoyhtiöltä. Jäljelle jäävistä kuluista voit hakea korvausta matkavakuutuksesta tekemällä vahinkoilmoituksen omaan vakuutusyhtiöön” neuvoo Heinämäki. Matkavakuutus korvaa matkan peruuntumiskuluja myös silloin, jos esimerkiksi lapsi tai muu lähiomainen sairastuu vakavasti tai loukkaantuu kriittisesti ennen matkaa. Ifissä matkavakuutus korvaa lisäksi matkan peruuntumiskuluja tilanteissa, joissa matkakohteessa sattuu luonnonkatastrofi tai esimerkiksi terrori-isku juuri ennen matkaa, eikä matkalle sen vuoksi halua lähteä. ”Tavoitteenamme on tuoda matkustajille mielenrauhaa: mikäli matkakohteen turvallisuustilanne yhtäkkiä heikentyy kriisin vuoksi, voi matkan perua ilman taloudellisia tappioita”, toteaa Heinämäki. Lähde: If |