Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Norwegianille uusi lentoyhteys Turusta Alicanteen syksyllä

Posted on 14.5.201316.1.2019 by Eero Havia

Turku haluaa suoria yhteyksiä maailmalle

Lentoyhtiö Norwegian aloittaa lennot Turun ja Espanjan Alicanten välillä lokakuussa. Yhtiö lentää Turun ykkösterminaalista aluksi kerran viikossa, mutta suunnittelee lentojen lisäämistä kesäkaudelle. Neuvotteluja Norwegianin kanssa käynyt matkailujohtaja Anne-Marget Niemi iloitsee yhtiön päätöksestä.

”Uskon, että tästä alkaa hyvä yhteistyö. Hyvä esimerkki on vaikkapa Göteborg, jossa Norwegian aloitti samaan tyyliin ja on nyt lisännyt lentojaan jo 13 eri kohteeseen. Toivon, että näin käy Turunkin kohdalla”, Niemi sanoo.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell sanoo uuden lentoyhteyden parantavan Turun saavutettavuutta entisestään. Tällä hetkellä Turusta lennetään Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Maarianhaminaan, Riikaan, Gdanskiin ja Budapestiin.

Randellin mukaan suora lento Alicanteen avaa Turusta laajat yhteydet useisiin tärkeisiin kohteisiin Espanjassa. Kaupunginjohtaja kertoo, että Turun kaupunki pyrkii tekemään yhteistyötä uusien, toimintaansa laajentavien lentoyhtiöiden kanssa, ja uskoo toimivan yhteistyön tuovan Turkuun yhä enemmän lentoyhteyksiä tulevaisuudessa.

”Näen hyvänä, että yhtiö lentää ykkösterminaalista ja uskon, että tämä ei jää kyseisen yhtiön ainoaksi reitiksi Turusta. Turulla on oma erityinen roolinsa Suomen lentokenttäverkostossa”, korostaa Randell

Lennot tulevat myyntiin Norwegianin internetsivuille jo tiistaina 14.5. ja ensimmäinen kone Alicanteen Turusta lähtee 29.10.2013. Yhtiö suunnittelee reitistä ympärivuotista.

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aamukahvit

Uusimmat artikkelit

  • Sakari Romu in memoriam 29.5.2025
  • Finnair peruu noin 110 lentoa IAU:n työtaistelutoimien takia 30. toukokuuta 28.5.2025
  • IAU hylkäsi jälleen lentoliikenteen palveluita koskevan sovintoesityksen – lakkoilu jatkuu! 28.5.2025
  • MaRa: Tapahtuma- ja kokousmyynnin odotukset myönteisiä 28.5.2025
  • Viron aamukahvit taas 4. kesäkuuta 27.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus