Sote-ministerit päättivät ravintolarajoituksia koskevan asetuksen sisällöstä 15.9. jälkeen. Asetukseen tulee vain kosmeettisia muutoksia, kun anniskelu- ja aukioloaika pitenee kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakunnissa vain tunnilla. Etenkin leviämisvaiheen rajoitukset ovat rokotusten eteneminen sekä sairaan- ja tehohoidon kapasiteetti huomioon ottaen kohtuuttomia. Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa:n mukaan jokainen päivä, jolloin rajoitukset ovat voimassa, vie yrityksiä ja työntekijöitä yhä syvempään…
”Michelin-tähti läskisoosille ja kanaviillokille”
Pohjoismaiden Michelin-tähdet vuodelle 2021 julkaistiin maanantaina 13. syyskuuta Norjan Stavangerissa. Suomalaisesta perinneruoasta ammentava Finnjävel Salonki nappasi itselleen Michelin-tähden. Tommi Tuomisesta Suomen ensimmäinen kahden Michelin-tähden keittiömestari: Demo loistanut jo 15 vuotta, Finnjävel yllätti läskisoosilla ja kanaviillokilla. Finnjävel Salonki tarjoaa uniikin illalliskokemuksen sukeltaen suomalaisuuteen niin ruuassa kuin sisustuksessa. Tutut maut ja kotimaiset käsityön aarteet on puettu salonkikelpoiseen…
Kuusamoon luvassa jälleen suoria tilauslentoja Euroopasta
Kuusamoon saapuu alkavalla talvimatkailukaudella 115 charter-lentoa, jos matkustusrajoitukset helpottuvat. Matkailijoita on luvassa ainakin Britanniasta, Hollannista ja Espanjasta. Asiasta uutisoi YLE. ”Matkailijoista suurin osa jää viettämään lomaansa Rukalle, mutta majoituksia on varattu myös Pudasjärven Syötteeltä, Hossasta, Posiolta ja Sallasta”, kertoo kansainvälistä matkailuhanketta Naturpolisissa vetävä projektipäällikkö Tessa Suopanki. Viime talvena Kuusamoon ei lentänyt yhtään tilauslentoa koronarajoitusten vuoksi. Toissa…
Münchenin lentoasema toimii jo 80-prosenttisesti
Saksan keskeinen kansainvälisen lentoliikenteen keskus Münchenin lentoasema (MUC) tiedottaa, että se palvelee jo 170 eri kohdetta eli 80 prosenttia niistä kohteista, joihin lennettiin ennen pandemiaa. Päättymässä olevalla syyskuun viikolla avautui uutena Air Canadan lennot Toronton ja Münchenin välillä. Lokakuun 1. päivästä alkaen Lufthansa lentää Münchenistä Dubaihin kolmesti viikossa A350-kalustolla ja Emirates kasvattaa tarjontansa samalla reitillä…
Helsinki-Vantaan kaukoliikenteen laajennusosa on nyt avattu
Finavian käynnisti Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelman liki kahdeksan vuotta sitten. Nyt ohjelmassa on saavutettu yksi tärkeä etappi, kun non-Schengen-lentojen viimeisetkin rakenteilla olevat tilat ja palvelut avautuivat 1. syyskuuta 2021.Finavia investoi Helsinki-Vantaan lentoaseman laajentamiseen yhteensä yli miljardi euroa, josta noin 460 miljoonaa euroa on ohjattu non-Schengen-liikenteen kehittämiseen. Projektin tärkein päämäärä oli sujuvoittaa matkustamista. Tavoite on saavutettu rakentamalla uusia tiloja…
Liettulaisyhtiö voitti Savonlinnan lentojen tarjouskilpailun
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Savonlinnan kaupunki ovat tehneet ratkaisunsa julkisessa tarjouskilpailussa säännöllisen lentoliikenteen hankkimiseksi Helsingistä Savonlinnaan. Tarjouskilpailun voitti liettualainen JSC Aviation Company ’Transaviabaltika’ -lentoyhtiö. Julkisen palvelun velvoitteella varmistetaan Savonlinnan ja Helsingin lentoyhteys vuoden 2024 loppuun. Traficom ja Savonlinnan kaupunki saivat seitsemän tarjousta. Kilpailun voitti tarjouspyynnön vaatimukset täyttäneistä tarjouksista hinnaltaan edullisin vaihtoehto. Sopimuksen arvo tulee…
Italian lentoliikenne valinkauhassa: Alitalian taru päättyy 14. lokakuuta – ITA aloittaa 15. lokakuuta, 2021
Italian perinteikäs ja kokenut – koviakin kokenut- lentoyhtiö Alitalia on ilmoittanut lopettaneensa lentolippujen myynnin 15. lokakuuta 2021 jälkeiseen aikaan, mikä tarkoittaa yhtiön toiminnan loppumista. Samaan aikaan Italiassa käynnistetään uutta ITA-nimistä lentoyhtiötä. Italia Transporto Aereo eli ITA ilmoittaa aloittavansa lentotoiminnan 15. lokakuuta 2021. Lentolippujen myynti käynnistyi jo elokuun lopulla ja 26.8.2021 uusi toimija aloitti henkilöstön rekrytoinnin…
Scandicin coworking-päivä – mahdollisuus aloittaa päivä Scandic-aamiaisella
Scandic toi vuosi sitten markkinoille Pohjoismaiden laajimman coworking-tilojen verkoston ja vastasi näin kasvavaan kysyntään joustavan työskentelyn mahdollisuuksista. Palvelu on otettu hyvin vastaan sekä yrittäjien, toimistotyöntekijöiden että opiskelijoidenkin keskuudessa. Scandic on myynyt yli 102 000 coworking-tuntia miltei 270 hotellissaan Pohjoismaissa, Saksassa ja Puolassa sekä yli 10 000 tuntia Suomessa. Nyt hotelliketju ottaa seuraavan askeleen toivottamalla etätyöntekijät hotelleihinsa aloittamaan…
Finnairin liikenne kasvoi elokuussa – Aasian lentojen käyttöaste yhä varsin vaisu, alle 20 prosenttia
Finnair julkisti tänään 7. syyskuuta elokuun liikennetiedot. Useimmat Finnairin matkustajaliikenteen luvut paranivat edelleen elokuussa, vaikka COVID-19-pandemia näkyi yhä niissä. Rahdilla oli jälleen vahva ja merkityksellinen kuukausi. Finnair kuljetti elokuussa 266 500 matkustajaa eli 38,1 % enemmän kuin vuoden 2020 elokuussa, jolloin Finnair operoi rajallista verkostoa COVID-19-pandemian aiheuttamien tiukkojen ja laajojen matkustusrajoitusten vuoksi. Elokuun 2021 matkustajamäärä oli 24,6 %…
Kun liikematkustus jälleen alkaa, eihän vastuullisuus unohdu lähtöportille?
Nina Ruokonen, SAP Concur Koronapandemia alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan ja yritysten mielenkiinto suuntautua jälleen kohti liikematkustusta. Vaikka businesspyörät pyörivät Teamsien ja Zoomien avulla, korona-aika toisaalta vahvisti sen, minkä tiesimme ennen pandemiaa – kasvokkain tapahtuvilla kohtaamisilla on tärkeä rooli niin työssä kuinvapaa-ajalla. Monissa yrityksissä valmistaudutaan liikematkustuksen lisääntymiseen määrittelemällä sen roolia yrityksen toiminnassa sekä päivittämällä siihen liittyviä…