70 000 hotellia SMT:n valikoimaan Suomen Matkatoimisto Oy (SMT) ja hotellivarausteknologiayhtiö Hotelzon ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sen myötä kuluvan toukokuun 2006 aikana Hotelzonin yli 70 000 hotellin tarjonta tulee kaikissa kanavissa osaksi Suomen Matkatoimiston valikoimaa. Hotelzonin tarjonta on monipuolista erityisesti pohjoismaissa, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Kiinassa järjestelmän piirissä on lähes 1400 hotellia. Yhteistyön myötä käyttöön tulevat…
Finnairin käyttöasteet ennätyskorkealle huhtikuussa
Kysyntä kasvoi 5,3 %, tarjonta laski 5,2 % Finnair saavutti huhtikuussa ennätyskorkeat matkustajakäyttöasteet. Kysyntä kasvoi 5,3 % ja kun tarjonta laski samaan aikaan 5,2 %, parani käyttöaste peräti 7,6 %-yksikköä viime vuodesta eli 75,3 %:iin. Finnairin reittiliikenne kasvoi 9,3 % edellisvuoteen nähden. Matkustajakäyttöaste reittiliikenteessä oli 73,9 %, joka on 9,1 %-yksikköä korkeampi kuin viime vuoden…
Blue1:n tulos huononi 2,7 MEUR tappiolliseksi
Kallistunut polttoaine rasitti tulosta 3,1 MEUR Blue1 teki vuoden ensimmäisellä neljäksellä (Q1)viimevuotista 2,2 miljoonaa euroa huonomman eli 2,7 miljoonaa euroa tappiollisen tuloksen rahoituserien jälkeen. Tuloksen huononemiseen pääasialliset syyt olivat kallistunut polttoaine, MD-90-koneiden käyttöönottoon liittyvät kustannukset sekä alentuneet yksikkötuotot. Kasvaneet polttoainekulut yksin edustivat noin 3,1 miljoonan euron rasitusta tuloksessa. Niinpä yksikkökustannukset kohosivat tammi-maaliskuun aikana 4 %….
Finnairin tammi-maaliskuu tappiollinen 4 MEUR
Yt-neuvottelut 670 työpaikasta käynnistyivät Finnair-konserni julkisti tänään perjantaina 5.5. vuoden ensimmäisen kvartaalin (Q1) tuloksensa, joka jäi neljä miljoonaa euroa tappiolle. Tämä siitäkin huolimatta, että liikevaihto kasvoi mukavat 8,3 prosenttia 480,3 milj. euroon. Toimintakustannukset kasvoivat kuitenkin samanaikaisesti 13,2 %. Suurin tekijä oli polttoainelasku, joka nousi lähes 60 % eli 30 MEUR edellisvuodesta. Finnair kertoi samanaikaisesti tulosjulkistuksensa…
Carlson Wagonlit Travel osti Navigant Internationalin
Kaupan arvo USD 510 miljoonaa Carlson Wagonlit Travel (CWT), joka on mm. suomalaisen Kaleva Travelin kansainvälinen yhteistyökumppani, on hankkinut itselleen Navigant International -yhtiön, joka toimii liikematkustuksesn ja matkahallinnon alalla nimellä TQ3Navigant. Kaupan arvoksi ilmoitetaan 510 miljoonaa dollaria. Kauppa vahvistaa CWT:n asemaa Yhdysvaltain markkinoilla – se jopa kaksinkertaistaa yhtiön koon. Navigant vahvistaa CWT:n asemaa myös Ausraliassa…
Air Finland teki varsin hyvän tuloksen vuonna 2005
Nettotulos 1,1 MEUR – matkustajamäärä +30 % Lentoyhtiö Air Finland saavutti tilikauden 2005 tavoitteensa. Yhtiö teki jo kolmantena tilivuotenaan 1,1 miljoonan euron nettotuloksen ja sen samaan aikaan kuljettama matkustajamäärä, noin 404 000 matkustajaa, oli 30 % edellivuotta korkeampi. Yhtiön liikevaihto vuonna 2005 oli runsaat 51 miljoonaa euroa. Kevään mittaan Air Finland kertoo vahvistaneensa tasettaan lisärahoituksella,…
Massiivinen hotellirakentaminen käynnistyy Dubaissa
AED 100 miljardin hanke julkistettiin Arabiemiraatteihin (UAE) kuuluvan Dubain erilaisten hankkeiden mittasuhteet yltävät kerta toisensa jälkeen sellaisiksi, että jo kokoluokan tajuaminen vie paljon aikaa. Dubain hallitsija ja UAE:n pääministeri ja varapresidentti, sheikki Mohammed Bin Rashid Al Maktoum on julkistanut Bawadi-hankkeen nimellä mittavan hotelli- ja matkailurakentamishankkeen seuraaville kahdekselle vuodelle. Siinä varaudutaan Dubain nykyisen (v. 2005) kuuden…
Saapuville matkustajille myymälä Helsinki-Vantaalle
Uusi Arrival Shop matkatavara-aulassa 2 Schengen-maista saapuvia matkustajia palvelemaan avattiin tänään 2. toukokuuta Helsinki-Vantaan lentoasemalla uusi myymälä. Matkatavaran luovutusaulassa 2 sijaitseva uusi Arrival Shop tarjoaa merkkikosmetiikkaa, makeisia ja lasten lahjatavaroita. Ostoksia voi tehdä matkatavaroita odotellessa arkisin klo 07.30-24 ja sunnuntaisin klo 10-24. Kaukolennoilta ja Schengen-maiden ulkopuolelta saapuvien matkustajien käytössä on jo aikaisemmin ollut oma Arrival…
Käteinen häviää Euroopasta kymmenessä vuodessa
Yli puolet piti tätä mahdollisena Mastercard on julkistanut yli 3000 eurooppalaisen maksukortin käyttäjän keskuudessa tehdyn tutkimuksen. Sen mukaan enemmistö (52 %) uskoo käteisen rahan katoavan Euroopasta kymmenen vuoden kuluessa. Kuudessa Euroopan maassa tehty maksukorttien ja käteisrahan käyttöä kartoittava tutkimus osoittaa kuitenkin suuria alueellisia eroja. Saksalaiset kuljettavat mieluiten käteistä aina 50 euroon saakka, englantilaisilla on lompakossaan…
British Airways lähti rajuun hinnoitteluhyökkäykseen
Kyseessä on pysyväksi tarkoitettu muutos British Airways julkisti viime torstaina (20.04.06) uudistetun hinnoittelunsa ottamalla käyttöön joustavat yhdensuuntaiset lentohinnat Euroopassa. Yhtiö lähtee selvään hintataisteluun halpalentoyhtiöitä vastaan. Edullisten hintojen lisäksi liput ovat joustavia siten, että matkustaja voi halutessaan vaihtaa lentonsa – toki maksua vastaan – jopa vielä lähtöpäivänä. Uusi hinnoittelu laskee edullisimman yhdensuuntaisen lentolipun hinnan Helsingistä Lontooseen…