Talven aikana 12 000 matkailijaa suorilla lennoilla Pohjois-Suomeen Finnairin suorat lennot Keski- ja Etelä-Euroopasta Lappiin käynnistyvät perjantaina 5. joulukuuta. Yhtiön lento-ohjelmassa on 86 nonstop -reittilentoa Zurichista, Pariisista, Amsterdamista ja Milanosta Kittilään, Ivaloon, Kuusamoon ja Rovaniemelle. Lento-ohjelma ulottuu ajallisesti maaliskuun lopulle 2004. ”Nonstop-lennot lyhentävät huomattavasti matka-aikaa Euroopan ja Lapin välillä. Lennot on nivottu yhtiön muuhun reittiliikenteeseen,…
Unicefin Change for Good -keräys alkoi
Finnair keräämässä varoja kehitysmaiden tyttöjen koulunkäyntiin Finnairin ja Unicefin Change for Good -keräys on käynnistynyt jo kahdeksannen kerran. Varoja kerätään nyt kolmatta vuotta perättäin maailman kehitysmaiden tyttöjen kouluolojen parantamiseksi. Tänä vuonna Finnair antaa myös joulukortteihin ja -lahjoihin tavallisesti käyttämänsä varat keräykseen. Lentomatkustajat voivat osallistua kampanjaan sujauttamalla haluamansa summan Finnairin lentojen istuintaskuissa jaettaviin kuoriin ja palauttamalla…
SN Brussels Airlinesin tulos plussalla
Kolmas vuosineljännes näyttää 2 MEUR nettovoittoa Belgialainen SN Brussels Airlines (SN) raportoi kolmannelta vuosineljännekseltään (Q3) 2 miljoonan euron nettovoiton. Yhtiön kokonaismyyntituotot heinä-syyskuun 2003 ajalla nousivat 17 prosenttia 153,8 miljonaan euroon. Vuotta aikaisemmin vastaavana ajanjaksona SN Brussels teki 19.9 MEUR tappion nyt saavutetun 2 MEUR positiivisen tuloksen sijasta. Voitollinen tulos on yhtiön mukaan aikaansaannosta matkustajamäärän kasvusta,…
Hotelzon yhteistyöhön amerikkalaisen järjestelmäyhtiön kanssa
Myyntikanavien integrointi hotellien järjestelmiin haasteena Suomalainen Hotelzon International Oy on tehnyt yhteistyösopimuksen amerikkalaisen Hotel Booking Solutions Llc:n kanssa hotellivarausjärjestelmien ja varauskanavateknologian kehittämiseksi. ”Nykytilanteessa hotellien päivitettävänä on jopa kymmeniä eri myyntikanavia. Näiden integrointi omaan järjestelmään ja jakelustrategiaan on perimmäinen haaste”, sanoo Hotelzon Internationalin toimitusjohtaja Erik Floman. ”Hotelzonin teknologia on maailman ykkösluokkaa asiakaspäässä ja Hotel Booking Solutions…
Amadeus muuttaa hinnoittelunsa lentoyhtiöille
Varaustyyppi ratkaisee jatkossa GDS:n veloituksen Matkakaupan maailmanlaajuisten jakelujärjestelmien (GDS = Global Distribution System) veloitukset lentoyhtiöiltä ovat perinteisesti perustuneet matkatoimistojen tekemiin varausmääriin. Varausmaksu on ollut sama matkustusluokkaan, hintaan, lähtöpaikkaan tai määränpäähän katsomatta. Amadeus siirtyy 1.1.2004 uuteen arvoperusteiseen hinnoitteluun. ”Jatkossa lentoyhtiöiltä perittävässä varausmaksussa otetaan huomioon erilaiset varaustyypit: onko varaus tehty kotimarkkinoilla, onko kysymyksessä lähi- tai kaukolento jne.”,…
Blue1:n laivasto nyt koossa
Yhtiö vastaanotti viimeisen tilaamistaan koneista Lentoyhtiö Blue1 vastaanotti tiistaina 25.11. viimeisen eli neljännen tilaamistaan uusista Avro-suihkukoneista. 84-paikkainen Avro RJ85 luovutettiin yhtiölle Exeterin lentoasemalla Englannissa. Kone saapui Suomeen myöhään tiistai-iltana kapteeni Pauli Perttulan lentämänä. Uusin Avro aloittaa kaupalliset lentonsa vielä kuluvalla marraskuun viimeisellä viikolla. Blue1:n (ent. Air Botnia) laivastossa on nyt 14 konetta: kaksi suurempaa Avro…
Suomen Liikematkayhdistykselle uusi hallitus ja puheenjohtaja
Hanselin travel manager Susanna Närvänen FBTA:n hallituksen johtoon Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA:n syyskokouksessa tiistaina 25.11. valittiin yhdistykselle uusi hallitus. Puheenjohtana viimeiset kolme vuotta toiminut Arja Niilekselä-Tiainen, corporate travel manager KONE, luovutti paikkansa. Hänen tilalleen FBTA:n puheenjohtajaksi vuodeksi 2004 valittiin Hansel Oy:n travel manager Susanna Närvänen. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin travel manager Tuula Päivike, Siemens Oy…
Lufthansan kolmas vuosineljännes 200 MEUR voitollinen
Tammi-syyskuu 2003 silti yhä tappiollinen Lufthansa on onnistunut tekemään kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä (heinä-syyskuu) 200 miljoonan euron voitollisen operatiivisen tuloksen. Tuloksen teon takana yhtiö mainitsee olevan tiukan kustannuskurin ja kapasiteetin menestyksekkään optimoinnin. Yhtiön kalustosta on mm. yhä liikenteestä poistettuna 66 lentokonetta. Vuoden 2003 ensimmäisen yhdeksän kuukauden operatiivinen tulos on edelleen 154 MEUR tappiollinen. Viimeiset kuusi…
Finnair sinnitteli Q3-tuloksensa plussalle
Koko vuoden ennuste on silti selvästi tappiollinen Finnairin tulos ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja parani kolmannella vuosineljänneksellä (heinä-syyskuu) 5,3 miljoonaan euroon viime vuoden 1,9 milj. euron tappiosta. Liikevaihto laski 4,8 % jääden 385,2 MEUR:oon. Kysynnän kasvusta huolimatta Finnair ennakoi koko vuoden tuloksensa jäävän selvästi miinusmerkkiseksi. ”Kolmannen neljänneksen tulos saatiin sinnitellyksi plussalle, vaikka liikevaihto laahasikin miinuksella”, sanoo pääjohtaja…
Emirates teki ennätysvoiton
Dubailaisyhtiöllä massiivinen investointiohjelma Emirates on tehnyt ensimmäisellä vuosipuoliskolla ennätysmäisen voiton 167 miljoonaa dollaria, mikä on 51 % parempi kuin vastaava luku vuotta aiemmin. Tämä siitäkin huolimatta, että matkustajatäyttöaste putosi 8,2 %:lla vuosipuoliskon alussa 69,8 %:iin. Syynä pudotukseen olivat sars-epidemia ja Irakin sota. Toisella kvartaalilla täyttöaste koheni jo 77,5 %:iin. Kuljetettujen matkustajien määrä nousi 17,7 %…