Finncomm aloittaa lennot Helsingistä Stuttgartiin Finnairin uusi kumppani Finnish Commuter Airlines Oy eli Finncomm aloittaa lennot uudella 50-paikkaisella Embraer-suihkukoneella Helsingistä Stuttgartiin. Reitti lenntään 26.10 alkaen arkisin kahdesti päivässä ja sunnuntaisin kerran. Operoinnin tarkoituksena on tuottaa syöttöliikennettä Finnairin Aasian kaukoreiteille. Finncomm Airlines on tehnyt yhteistyötä Finnairin kanssa jo vuodesta 1998. Tuolloin vuonna 1993 perustettu yhtiö toimi…
USA lykkäsi koneellisesti luettavan passin vaatimustaan
26.10.2004 uusi aikaraja mm. pohjoismaalaisille Yhdysvaltojen viranomaiset ovat siirtäneet koneellisesti luettavan passin vaatimuksen maahan saapuvilta suomalaismatkustajilta 26.10.2004 asti. Lykkäys koskee useimpien, ei kuitenkaan kaikkien, Visa Waiver Program -ohjelmassa mukana olevien maiden kansalaisia. Mm. pohjoismaat Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti ovat saman käytännön piirissä kuin Suomi eli vaatimus koneellisesti luettavasti passista (machine-readable passport) Yhdysvaltoihin saavuttaessa lykättiin…
Swiss liittyy oneworld-allianssiin
British Airways ja Swiss solmivat kaupallisen yhteistyösopimuksen Sveitsiläislentoyhtiö Swiss International Air Lines on ilmoittanut liittyvänsä oneworld -allianssiin. Yhtiöstä tulee allianssin yhdeksäs lentoyhtiöjäsen American Airlinesin, British Airwaysin, Qantasin, Cathay Pacificin, Iberian, LanChilen, Aer Lingusin ja Finnairin muodostamaan yhteenliittymään. Rinnakkain oneworld-liittoumisensa myötä, Swiss on solminut sitovan aiesopimuksen British Airwaysin kanssa. Siinä määritellään näiden kahden yhtiön väliset, tulevat…
Kaupankäynti Swissin osakkeella keskeytettiin sveitsiläispörssissä
Spekulaatiot nuoren lentoyhtiön kohtalosta kiihtyvät Kaupankäynti zurichilaisessä SWX-pörssissä lentoyhtiö Swiss Air Linesin osakkella keskeyttiin maanantaina 22.9. aina tiistaihin 23.09. klo 15.00 saakka Suomen aikaa Swissin omasta pyynnöstä. Lentoyhtiöltä odotetaan pikaista tiedotetta tulevaisuudestaan. Tappiollisen Swissin on ennakoitu hakevan partneria jostakin suuresta eurooppalaisesta lentoyhtiöstä. Useimmin on mainittu Lufthansan nimi varteenotettavana partnerina ja mahdollisena omistajana. Sveitsiläislähteiden arvioiden mukaan…
Nimityksiä Flying Finn Oy:ssä
Mia Salmi markkinointijohtajaksi, Mikko Knuuttila myyntijohtajaksi Flying Finn -lentoyhtiössä on organisaatiota vahvistettu useilla uusilla nimityksillä. Markkinointijohtajaksi on nimitetty Mia Salmi. Hän on aikaisemmin työskennellyt British Airwaysissä. Myyntijohtajaksi on nimitetty Mikko Knuuttila. Hän puolestaan siirtyy Flying Finn Oy:n palvelukseen Finnairin sähköisen kaupan tehtävistä. Reittistrategioista,liikennesuunnittelusta ja aikatauluista vastaavaksi johtajaksi on siirtynyt Markku Nokkala. Hänen aikaisempi työpaikkansa on…
ERA palkitsi Air Botnian
”Bronze Award Airline of the Year 2003/2004” The European Regions Airline Association (ERA) eli alueellisten eurooppalaisten lentoyhtiöiden liitto on palkinnut Air Botnian yleiskokouksessaan 18.9. ”Bronze Award Airline of the Year 2003/2004” -palkinnolla. Kultaisen palkinnon pokkasi viimevuotiseen tapaan Air Nostrum -yhtiö Espanjasta. ERAn jäsenistön muodostavat 80 lentoyhtiötä 29:stä maasta, 18 lentokoneiden ja niiden osien valmistajaa, 45…
Töölön Matkatoimisto avaa Tallinnassa
Flying Finn ja Töölö solmivat jälleenmyyntisopimuksen Töölön Matkatoimisto avaa lokakuun alussa toimiston Tallinnan World Trade Centerissä. Sen on määrä aluksi palvella Töölön omia, Suomesta tulevia matkustajia, joita yhtiö ilmoittaa olevan noin 120 000 vuodessa. Nämä koostuvat laiva-, hotelli- ja kylpylämatkustajista sekä myös yritysten liike- ja kokousmatkustajista. Viron EU-jäsenyyden tultua voimaan Töölö arvioi kehittävänsä Tallinnan toimistonsa…
Helsinki-Vantaalla avattiin uusia työskentely- ja odotustiloja
eService Barin palvelut avoinna kaikille matkustajille Helsinki-Vantaan lentoasemalla otettiin perjantaina 19.9. käyttöön uusi alue, jossa matkustajat voivat viettää aikaa ennen lentoaan. Portin 20 välittömään läheisyyteen on valmistunut työskentely- ja ajanvietepalveluja tarjoava eService Bar sekä kotimaisilla huonekaluilla sisustettu oleskelutila, Artek area. Molemmat tilat ovat avoinna kaikille matkustajille. eService Barin palvelupisteessä matkustajat voivat työskennellä tai nauttia elokuva-…
IATA ja ICAO myötävaikuttavat Ateenan lentoliikenteen sujuvuuteen
Vuoden 2004 kesäolympialaisten liikennesolmua avataan ennalta Lentoliikenteen kansainväliset järjestöt IATA ja ICAO ovat saaneet aikaan sopimuksen laajasta toimintasuunnitelmasta parantaa lentoliikenteen ja lennonjohtotoiminnan edellytyksiä Kaakkois-Euroopassa. Tavoitteena on varmistaa kesän 2004 Ateenan Olympialaisten ilmaliikenteen onnistuminen ja sujuminen. Mukana yhteistyössä ovat Kreikan ja Turkin valtiot sekä yhdeksän muuta valtiota lähialueilla. Joulukuusta 2003 lukien otetaan käyttöön uusi reittiverkostosuunnitelma erityisesti…
TQ3 nimitti Suomeen uuden country managerin
Marita Saraheimo siirtyy Suomen TQ3:een TQ3 Travel Solutions on nimittänyt Suomen toimintojensa johtoon country manager -tittelillä Marita Saraheimon. Marita Saraheimo siirtyy tehtävään Matkatoimisto Oy Arean palveluksesta, jossa hänellä on takanaan yli 20 vuoden työrupeama liikematkustuksen parissa myyntipäällikkönä ja account managerina. TQ3 Travel Solutions toimii maailmalla yli 70 maassa. Sen palveluksessa on yli 12 000 henkilöä…