Helsingistä Lappiin halvimmillaan 55 eurolla Air Finlandin lisäksi toinen suomalainen, uusi lentoyhtiöhanke Flying Finn on julkistanut ensimmäiset lentokohteensa. Yhtiö aloittaa liikennöinnin MD-83-kalustolla keväällä 2003 päivittäin Helsingistä Rovaniemelle sekä keskiviikosta-sunnuntaihin Helsingistä Kittilään. Tietoa ulkomaan lennoista luvataan lähiaiakoina. Helsingistä Lappiin Flying Finn lupaa halvimmillaan lentää matkustajan 55 eurolla. Yhtiö sanoo kalleimpienkin hintojensa olevan lähempänä junalipun kuin perinteisen…
Finnairille Amadeuksen paikkainventaario- ja lähtöselvitysjärjstelmät
Kysynnän vaihtelut paremmin hallintaan Finnair siirtää paikkainventaario- ja lähtöselvitysjärjestelmänsä Amadeuksen New Generation IT-alustalle. Sopimus on tehty kymmeneksi vuodeksi. Uusien järjestelmien toimitus alkaa vuonna 2005. ”Strategiamme tähtää älykkään ja innovatiivisen teknologian hyödyntämiseen, tuottavuuden parantamiseksi ja kustannusten alentamiseksi”, kertoo johtaja Tom Källström Finnairin liiketoiminnan kehittämisen ja strategisen suunnittelun osastolta. Amadeuksen New Generation System -alustan avoin arkkitehtuuri mahdollistaa…
Travel management TUR 2003 -messuilla
”Elinkeinoelämän uusi kultakaivos”, arvioi ruotsalaisprofessori Logistiikan valtava kehitys on aikaansaanut yrityksille miljardien tulosparannuksen. ”Matkahallinto, travel management, voi olla elinkeinoelämän seuraava kultakaivos”, uskoo ruotsalaisprofessori Dag Ericsson. Dag Ericssonin ajatuksia on tarjolla Göteborgin TUR 2003 -messuilla maaliskuun 20-23. päivinä. Liikematkustuksen teemapäivä pidetään 21.3., jolloin mm. prof. Ericsson esiintyy Ruotsin liikematkayhdistyksen SBTA:n johdolla järjestetyssä tapahtumassa. Ericsson vertaa mielenkiintoisella…
Finnair myi vanhimman MD-11 -koneensa
Kaukoliikenteen kalustouudistus tähtäimessä Finnair on myynyt vanhimman MD-11 -lentokoneensa. Se ei kuitenkaan poistu yhtiön liikenteestä, sillä se vuokrattiin takaisin käyttöön runsaaksi kuudeksi vuodeksi. Järjestelyllä Finnair ennakoi kaukoliikenteen MD-11 -koneista luopumista vuosikymmenen lopulla. Kauppa on jo toinen kuukauden sisällä. Kahden koneen yhteenlaskettu kauppasumma on noin 70 miljoonaa dollaria/euroa. Finnair laskee toimenpiteen parantavan yhtiön tulosta vuoden 2003…
Ryanairin rynnistää – yhtiö ilmoittaa tilaavansa 100 uutta B-737-800-konetta
Hankkeen arvoksi mainitaan 6 mrd USD/EUR – aikajänne 8 vuotta Halpalentoyhtiö Ryanairin näyttävät uutiset jatkuvat ja yhä paisuvat. Tänään 31.01.2003 yhtiö ilmoittaa, ostettuaan ensin Buzz-yhtiön, tilaavansa 100 uutta Boeing 737-800 – konetta yhdysvaltalaiselta lentokonevalmistajalta. Vajaa vuosi sitten samat sopijapuolet, Ryanair ja Boeing ilmoittivat B-737-koneiden suurimmasta yksittäisestä, peräti 150 koneen kaupasta. Aikaisemmin tehtyyn 103 koneen sitovaan…
Ryanair osti Buzzin KLM:ltä
Kaupan arvoksi ilmoitetaan 23,9 MEUR Ryanair Holdings plc ilmoitti tänään 31.1. päässeensä sopimukseen hollantilaisen KLM:n kanssa tämän omistaman, jokin aika sitten Suomeenkin lentäneen halpayhtiö Buzzin koko osakekannan ostamisesta. Kaupan arvoksi Ryanair ilmoittaa 23,9 MEUR, jonka yhtiö aikoo rahoittaa omalla kassavarannollaan. Buzz lentää 21 reittiä Lontoon Stanstedistä Saksaan, Hollantiin, Ranskaan ja Espanjaan sekä kahta Ranskan kotimaan…
Helsinki-Vantaan kotimaan lähtöselvitykset normalisoituvat
Uudet turvatarkastuslaitteet käyttöön 3.2.2003 Helsinki-Vantaan lentoaseman kotimaan terminaalin lähtöselvitykset palaavat ennalleen 3.2.2003. Maanantaina kaikkien kotimaan matkustajien lähtöselvitys tapahtuu normaaliin tapaan kotimaan terminaalin uudistuneessa lähtöaulassa 1. Kuukauden kestäneen käyttökatkoksen aikana kotimaan terminaalin lähtöselvitystiskit on vaihdettu uusiin. Nyt jokaisella tiskillä voidaan selvittää myös erikoismatkatavarat kuten esim. sukset. Maanantaina 3.2.2003 otetaan käyttöön myös kotimaan terminaalin uudet ruumaan menevien…
Finnairin lähtöselvitysautomaattien käyttö laajenee
Nyt myös matkatavaroiden kanssa matkustavien käytössä Finnairin lähtöselvitysautomaateilla Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanterminaalin lähtöaulassa 2 on nyt mahdollista tehdä lähtöselvitys myös matkatavaroiden kanssa matkustettaessa. Lähtöselvitys aloitetaan joko lippukupongilla tai e-lipun tunnisteena olevalla kortilla. Automaatilla ilmoitetaan matkatavaratiedot ja valitaan mieleinen istumapaikka. Automaatti antaa tarkastuskortin ja matkatavarakuitit. Tämän jälkeen matkustaja jättää tavaransa Baggage Drop -pisteeseen lähtöselvitystiskillä 219 Finnairin virkailijalle…
Finnair ja Altia perustavat yhteisyrityksen
Finnairin viinitukkukauppa siirretään SkyCellar Oy:lle Finnair ja alkoholijuomayhtiö Altia ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden yhteisyrityksen perustamiseksi. Finnair siirtää viinitukkukauppansa toiminnot uudelle SkyCellar Oy -nimiselle yritykselle. Altia Oyj omistaa uudesta yhtiöstä 80,1 % ja Finnair-konsernin Finnair Catering Oy loput 19,9 %. SkyCellar Oy:n toimitusjohtajaksi tullaan nimittämään Finnairin catering- ja maapalvelutoiminnoista vastannut johtaja Kari Palomäki. Yhtiö käynnistää toimintansa…
Töölön Matkatoimisto lanseerasi luksusmatkabrandin
Oma yhteyshenkilö – räätälöidyt palvelut Töölön Matkatoimisto esitteli hiljattain pidetyillä Matka-2003 uuden palvelukonseptinsa, Finnway-luksusmatkabrandin. Uusi konsepti suuntautuu laadukkaisiin ja täysin asiakkaan toiveiden mukaan räätälöityihin matkakokonaisuuksiin kaikkialla maailmassa, niin kauko- kuin kaupunkimatkojen tunnuspiirtein. Luksustuotteen asiakasta palvelee oma nimetty yhteyshenkilö. Matkan lisäksi asiakas saa kokonaisvaltaista konsultointia ja monipuolisia erityispalveluita, luvataan Töölöstä. Uudesta konseptista on koottu perinteisen matkaesitteen…