Koko matkustamohenkilökunta vapaaehtoisille kursseille Amerikkalainen Delta Air Lines on ilmoittanut kustantavansa vapaaehtoisen itsepuolustuskurssin koko yli 19 000 hengen matkustamohenkilökunnalleen. Lentoyhtiö on tehnyt koulutuksesta sopimuksen illinoisilaisen tunnetun alan yrityksen PPCT Management Systems Inc.:n kanssa. Ohjelma käynnistyy maaliskuun aikana 2002. ”Itsepuolustuskoulutus on yksi lisäkeino suojella sekä henkilökuntaamme että matkustajia, joiden turvallisuus on ensimmäinen prioriteettimme”, sanoo Deltan matkustamopalvelun…
Travis ja Hotelzon International yhteistyössä
Sopimus elektronisesta ostojärjestelmästä Kreikkaan. Tanskalainen Travis A/S ja suomalainen Hotelzon International ovat aikaansaaneet sopimuksen elektronisen matkaostojärjestelmän toimittamisesta kreikkalaiselle Travel.gr -matkapalveluyritykselle. Travel.gr, Kreikan teleyhtiö OTEnetin tytäryhtiö, on tilannut Travikselta elektronisen matkaostojärjestelmän, johon se on valinnut Hotelzon Internationalin hotellivarausjärjestelmän ns. Direct Connect -liittymänä. ”Parhaiden järjestelmien yhdistäminen on menestymisen kannalta välttämätöntä. Travisin järjestelmän vahvuus onkin siinä, että se…
Ansett Australia Limited uusin lentoyhtiöuhri
Lentotoiminta loppui Ansett Australia Limited yhtiön myyntineuvottelut Fox/Lew Syndicaten (Tesna) kanssa päättyivät johtamatta sopimukseen. Tämän seurauksena Ansett -yhtiön toimintaa ei enää saatettu jatkaa. Lennot loppuivat maaliskuun 4. päivä puoliltaöin. Yhtiön hallinnointia jatkamaan on nimitetty selvitysmiehet. Ansett oli Star Alliancen jäsen. Australiassa alueellista lentotoimintaa jatkavat Ansettin itsenäiset ja erilliset kumppanit Kendell, Aeropelican, Skywest ja Flight West….
Finnairin tulos 2001 myyntivoittojen avulla plussalle
Pääjohtaja Suila: ”Kuivin jaloin kuilun yli”. Finnairin tulos rahoituserien jälkeen ylsi 8,9 milj. euroa plussalle. ”Takana on ehkäpä historiamme vaikein vuosi”, sanoo pääjohtaja Suila. Finnairin liikevaihto v. 2001 putosi 1,6 % 1,63 mrd euroon. Pääosin lentokaluston myynnistä saatujen myyntivoittojen avulla tulos saatettiin kirjata voitolliseksi. Ilman myyntivoittoja toiminnallinen tulos jäi 12,7 milj. euroa tappiolle. Osaketta kohden…
Tuloaula 3:n laajennus käyttöön
Helsinki-Vantaan lentoasema valmistautuu matkatavaran 100 % tarkastukseen Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin tuloaula 3 on laajennettu. Lisää yleisötilaa ja uusi tulliväylä saatiin käyttöön tiistaina 5.3. Schengen-maiden ulkopuolelta saapuvat matkustajat tulevat nyt aikaisempaa suorempaa reittiä ulos tuloaulaan 3 vastaanottajien luo. Laajennustyö jatkuu edelleen. Syksyllä saadaan tuloaulaan 3 lisää palveluja ja yleisötilaa. Laajennustyö on osa hanketta, jolla lentoasema tähtää ruumaan…
45 000 kongressivierasta Suomeen vuonna 2002
183 kansainvälistä kongressia jo varmistunut Finland Convention Bureaun (ent. Helsinki Finland Congress Bureau) ennakkotietojen mukaan vuodelle 2002 on tähän mennessä varmistunut 183 kansainvälistä kongressia. Osallistujamääräksi arvioidaan 45000 henkilöä ja kongressimatkailutuloksi n. 76 milj. euroa. Pääkaupunkiseutu kerää entiseen tapaan lähes puolet kongresseista. Helsinki isännöi 56 kongressia, joihin osallistuu noin 19000 henkilöä. Espossa pidetään 27 kongresssitapahtumaa (3580…
Lomalennot lähtöauloista 2 ja 3
Tilapäisjärjestely lähtöselvityksessä kuuden viikon ajan Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaan loma- ja charterlennot lähtöselvitetään maanantaista 4.3 alkaen kuuden viikon ajan lähtöauloissa 2 ja 3. Lentoasemalle saavuttaessa lähtöselvityksen sijainnin voi tarkistaa monitoreista ja infotauluista tai lentoaseman neuvonnasta. Lähtöselvityksen siirtyminen liittyy hankkeeseen, jolla lentoasema valmistautuu ruumaan menevän matkatavaran sataprosenttiseen tarkastukseen. Rakentaminen jatkuu vuoden 2002 loppuun useassa eri vaiheessa. (EH)
Finnairin eGate palkittiin
Tietotekniikkatoimittajien WITSA myönsi IT Execellence Award -palkinnon SysOpenin Finnairille toimittama automaattinen lähtöportti eGate on voittanut ensimmäisen palkinnon mainitussa IT Execellence Award -kilpailussa. eGate on osa Finnairin sähköisten ja mobiilien palveluratkaisujen suunnitelmaa, jonka ytimenä on sähköinen lentolippu. Palvelu nopeuttaa sähköisellä lipulla matkustavan siirtymistä koneeseen lähtöportilla. ”Sähköiset palvelumme kattavat koko ketjun matkan ostosta matkustuksen kokonaishallintaan. Nyt tunnustusta…
Matka-Vekka osti Mr. Travelin
Kaupan myötä Matka-Vekka laajeni myös Tallinnaan. Matka-Vekka jatkaa yritysostojensa hurjaa tahtia. Yhtiö on nyt hankkinut räätälöityihin valmismatkoihin suuntautuneen Mr. Travelin koko osakekannan, kerrotaan yhtiöstä. Tom Seppälän vetämän Mr. Travelin vuosimyynti on n. 5 milj. euroa (n. 30 milj. markkaa). Sillä on kolme toimipistettä, joista yksi Tallinnassa, muut Helsingissä ja Vantaalla. Mr. Travel jatkaa kaupan jälkeen…
Lufthansa lisää kaukoliikennettään
Munchenistä Bostoniin kuudesti viikossa – Mumbai Frankfurtista päivittäin. Lufthansa lisää kaukoreittiensä tarjontaa maan kakkoskentäksi muodostuneesta Munchenista. Yhtiö avaa 1.toukokuuta reitin Munchen – Boston, jolla liikennöidään A340-kalustolla kuudesti viikossa. Kaikkiaan keväällä Munchenistä aloitetaan kolme uutta mannertenvälistä reittiä – muut ovat Tokio ja Shanghai. Lufthansa lentää kesäaikataulukaudella Munchenista kaikkiaan 39 kaukoliikenteen viikkovuoroa A340-koneilla. Intian liikenteessä Lufthansa lisää…