Vastuulla mm. risteilyliiketoiminnan kehittäminen
Travel Specialist Group:n (TSG) varatoimitusjohtajaksi on nimitetty 1.8.2015 alkaen Petri Sirén.
Hänen vastuullaan on jatkossa TSG:n myyntiin, markkinointiin, tuotantoon ja uusasiakashankintaan liittyvät tehtävät sekä TSG:n risteilyliiketoiminnan kehittäminen.
Travel Specialist Group arvioi asemansa Suomen kasvavalla risteilymarkkinalla vahvistuvan. Petri Sirén on työskennellyt edelliset kuusi vuotta Royal Caribbean Cruises -varustamon Suomen markkinasta vastaavana johtajana ja sitä ennen kymmenen vuotta eri matkatoimisto- ja lentoyhtiötehtävissä.
”Olen innoissani päästessäni kehittämään TSG:n risteilyliiketoimintaa alusta alkaen. Risteilymyynti Suomessa on kasvanut jo usean vuoden ajan ja uskon että kasvu jatkuu edelleen. Samalla kun myynti kasvaa Suomessa, kasvaa myös tarjonta maailmalla ja lukuisia uusia kohteita ja uusia laivoja tulee myyntiin jatkuvasti. On mielenkiintoista olla jatkossa toisella puolella pöytää ja päästä suunnittelemaan maailman parhaita matkatuotteita yhdessä varustamojen kanssa”, toteaa Sirén.