Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Rankkasateet ja myrskytuulet piinasivat Kanarialla

Posted on 14.12.200722.1.2019 by Eero Havia

Tenerifella tulva katkaisi teitä, seurauksena liikennekaaos

Tenerifella saatiin torstaina 13. joulukuuta kokea rankkasateita, jopa 30 litraa vettä neliölle tunnissa ja 90 km/h myrskytuulia. Ne aikaansaivat tulvia, maanvyöryjä ja niiden myötä liikennekaaoksen. Kaksi moottoritietä TF-1 ja TF-5 menivät poikki iltapäivällä. Vedellä täyttyneet tunnelit estivät mm. raitiotien toiminnan Santa Cruzissa.

Kanarian maakuntahallinnon turvallisuusviranomaiset olivat jo keskiviikkona varoittaneet ja ohjeistaneet, mitä tulossa olisi. ”Oranssi hälytystila” ehdittiin kuitenkin jo purkaa torstaina La Opinion de Tenerife -julkaisun mukaan vain hieman ennen kuin taivaat aukenivat. Hälytystila julistettiin uudelleen klo 15.30, jolloin liikenne kahdella moottoritiellä oli jo pysähtynyt myrskyn ja tulvivan veden vuoksi.

Saman tietolähteen mukaan vakavilta, ihmisuhreja vaatineilta tilanteilta kuitenkin vältyttiin. Uutisoinnin sävyssä on vahvaa kritiikkiä alueen valmiuksille selviytyä poikkeuksellisten sääilmiöiden seurauksista. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025
  • Tammisaaren nykytaiteen museo Chappen kesänäyttelyt 9.5.-7.9.2025 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus