Jutta Luoma siirtyy eläkkeelle 1.1.2012
Suomen Liikematkayhdistys ry FBTA:n toiminnanjohtajaksi on valittu Sari Viljamaa. Hän aloittaa tehtävässä 1.11.2011.
Sari Viljamaa siirtyy toiminnanjohtajaksi CWT Kaleva Travelista, missä hän on toiminut myyntijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2007. Ennen Kaleva Travelia Viljamaa työskenteli pitkään Suomen Matkatoimistossa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä.
FBTA:n toiminnassa Sari Viljamaa on ollut mukana Suomen Liikematkayhdistyksen Majoitukset, kokoukset ja tapahtumat -toimikunnan puheenjohtajana vuodesta 2010.
”Otan uuden tehtävän vastaan uteliaana ja innokkaana. Suomen liikematkamarkkinan arvo on vuositasolla satoja miljoonia euroja, ja ostajista ja palveluntarjoajista koostuva yhdistyksen jäsenkunta muodostaa mahtavan, aktiivisen asiantuntijaverkoston. Maapallon pienentyessä ja yritysmatkustuksen eläessä jatkuvassa murroksessa parhaiden käytäntöjen löytäminen ja jakaminen muodostuu entistä tärkeämmäksi sekä normaaliarjen että varsinkin matkustuksen toistuvien poikkeustilanteiden tehokkaassa hoitamisessa”, Sari Viljamaa toteaa.
Hallitus päätyi tiukan valintaprosessin jälkeen Sari Viljamaahan. FBTA:n puheenjohtaja Auni Karekari iloitsee siitä, että FBTA:n toiminnanjohtajaksi saadaan alan kokenut ammattilainen.
”Sari Viljamaalla on vahva tausta matkahallintoon liittyvistä osa-alueista sekä kokemusta ja näkemystä tämän päivän liikematkustuksen ja -matkustajan haasteista. Alan murroksen myötä yrityksissä on tarvittu kokonaisvaltaista matkahallinnon osaamista ja osaajia, jotta liike-matkustajan tie maailmalla on turvallinen, kustannustehokas ja järkevästi toteutettu, ja valinnoissa otetaan huomioon myös matkustuksen korvaavat vaihtoehdot”. Liikematka-yhdistyksellä on tärkeä rooli ylläpitää ja kehittää matkahallinnon osaajien ammattitaitoa ja etsiä parhaita käytäntöjä mm. verkostoitumalla.
”Saamme yhdistyksellemme vahvan kotimaisen ja kansainvälisen verkoston omaavan uuden toiminnanjohtajan. Valinnallamme varmistamme, että Suomen Liikematkayhdistys on jatkossakin eturivissä mukana kehittämässä toimialan osaamista”, Karekari päättää.
FBTA:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Jutta Luoma siirtyy eläkkeelle 1.1.2012. Jutta Luoma on matkahallinnon uranuurtaja Suomessa, ja tehnyt pitkään ansiokasta työtä alan kehittämiseksi.
(EH)