Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

SAS:n CEO Mats Jansson jättää yhtiön syksyllä

Posted on 10.8.201012.1.2019 by Eero Havia

Neljä vuotta SAS:ssa riitti pian 60 täyttävälle

SAS:n toimitusjohtaja (President & CEO) Mats Jansson ilmoittaa päättäneensä jättää yhtiön alkavana syksynä neljän työvuoden jälkeen. SAS:n hallitus on käynnistänyt sopivan seuraajan etsinnän.

”Täytän ensi vuonna 60 ja silloin myös sopimukseni umpeutuu”, sanoo Jansson. ”Katson tehneeni oman osuuteni SAS:ssa.” Jansson myöntää, että SAS:lla on suuria haasteita edessään, mutta hän sanoo, että perusta on paikallaan.

”Päätökseni jättää yhtiö ei ollut helppo. Olen toiminut yhtiön johdossa neljä jännittävää ja vaativaa vuotta dynaamisella toimialalla, missä todellakaan yksikään päivä ei ole toisensa kaltainen. Olen saanut työssäni vahvaa tukea yhtiön hallitukselta, johtoryhmältä ja eritoten henkilöstöltä, joka on tehnyt fantastista työtä kriittisinä ja taloudellisesti vaikeina aikoina.”

Hallituksen puheenjohtaja Fritz Schur sanoo: ”Mats on työskennellyt innolla yötäpäivää viedäkseen SAS:n läpi vaikean kauden. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että viime viikkoina hän pohtinut, olisiko sekä hänelle että yhtiölle oikea päätös hypätä laivasta, kun SAS siirtyy uuteen vaiheeseen. Nyt olemme tilanteessa, jossa etsimme uutta toimitusjohtajaa SAS:lle.”

(EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Matkailuala huolissaan jatkuvien työtaistelutoimien vaikutuksista kesän sesonkiin – ala kiittää lentäjien kiistan ratkeamista 18.6.2025
  • EPSI Rating-tutkimus: Viking Line ykkönen asiakastyytyväisyydessä 18.6.2025
  • Tiina Vesterinen Aurinkomatkojen toimitusjohtajaksi 17.6.2025
  • IAU:n työtaistelutoimet jatkuvat 19.6. – 128 Finnairin lentoa perutaan 17.6.2025
  • Suomi ehkäisee matkailun haittavaikutuksia jo ennakolta 17.6.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus