Suomen matkailualan liitto ry SMAL kokosi jäsenensä syyskokouksen keskiviikkona 9. lokakuuta 2024 Helsinkiin Scandic Hotel Hubiin sekä osin etäyhteyksin.
Kokouspäivä muodostui työohjelmasta sekä sääntömääräisestä kokousosuudesta, jonka mielenkiintoa nosti uusien luottamushenkilöiden valinta tuleville kahdelle vuodelle 2025-2026.
SMALin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen, (Oy Lentomatkatoimisto Olympia – kuva yllä), on toiminut sääntöjen maksimin 3 x kaksi vuotta eli kuusi vuotta ja on siten erovuorossa puheenjohtajan tehtävästä 31.12.2024. Hän jatkaa kuitenkin SMALin hallituksen jäsenenä myös uudelle kaudelle.
SMALin uudeksi puheenjohtajaksi vuosiksi 2025-2026 sääntömääräisessä syyskokouksessa valittiin toimitusjohtaja, KTM Timo Saranpää (Kon-Tiki Tours Oy). Hänen vastaehdokkainaan vaalissa olivat maajohtaja Jessica Virtanen (Tjäreborg Oy) sekä toimitusjohtaja Jukka-Paco Halonen (Viada Oy).
Suomen matkailualan liitto ry SMAL valitsi 9.10.2024 pidetyssä vuosikokouksessa liiton uudeksi puheenjohtajaksi KTM, ekonomi Timo Saranpään. Kon-Tiki Tours Oy:n yrittäjä-toimitusjohtaja Saranpää tulee luotsaamaan matkailualan toimialajärjestöä vuodet 2025-2026.
- ”Matkailu ansaitsee merkityksensä mukaisen painoarvon yhteiskunnassa, ja meidän kaikkien on yhdessä tehtävä töitä sen eteen. SMAL on kokoaan suurempi toimija matkailuelinkeinossa. Koronakriisissä osoitimme järjestön tarpeellisuuden kovimman kautta. Hyvä työmme jatkuu tämän hetken haasteissa”, vakuuttaa Timo Saranpää.
Sääntömääräisen kokouksen puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Pekka Mäkinen (AirTouch Oy) ja sihteerinä SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti. Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2025. Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan
SMALIn hallituksen 2025-2025 muodostavat:
Puheenjohtaja: Timo Saranpää (Kon-Tiki Tours Oy)
Jäsenet: Anne-Marjut Väänänen (Olympia), Timo Kousa (Aurinkomatkat) , Merja Hart (TTE – The Travel Experience Oy), Jessica Virtanen (Tjäreborg Oy) ja Lauri Laakso (Elämys Group).
Hallituksen varajäseniksi valittiin Jukka-Paco Halonen (Viada) , Heidi Laukas (Kouvolan Matkatoimisto Oy), Olli Miettinen (Matka-Miettinen Saimaatours Oy), Petri Pohjonen (HTE-Tours Oy) ja Esa Talonen (Ikaalisten Matkatoimisto Oy).
Kokouspäivän työohjelmaosuudessa kuultiin mm. Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusiston katsaus lentoliikenteen nykynäkymiin, SMALin juristin Tarja Luoman päivitys lainsäädännön, etenkin EU-lainsäädännön ajankohtaisiin kehityskulkuihin sekä Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotheruksen presentaatio ”Talouskäänne kulutuksen vedolla – miten käy matkailulle ilman idän turisteja?”
Kokousväelle tarjotiiin myös tilaisuus kuulla puheenjohtajaehdokkaiden ohjelmajulistukset, ja tentata, miten nämä näkevät alan haasteet ja mahdollisuudet.
SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti kävi pikakelauksella läpi keskeisiä teemoja mm. arvonlisäverotuksesta, BSP-tilityksistä, alkaneesta tilastoyhteistyöstä Nordic-kollegojen ja tiedotusyhteistyöstä STT:n kanssa. ”Visit Finlandin ja Suomen matkailumarkkinoinnin resurssipula huolettaa”, sanoi Heli Mäki-Fränti, mutta nosti esiin myönteisinä asioina 1.11. toteutuvan Travel Galan ja tammikuiset Matkamessut.
”Travel Galaan on varattu paikat jo yli 430:lle juhlijalle”, iloitsi Heli!
Matkaviikko toivottaa Timo Saranpäälle ja SMALin uudelle hallitukselle tarmoa ja menestystä pian alkavalla toimikaudella!
Kuvassa ylinnä: Heli Mäki-Fränti, Timo Saranpää, Anne-Marjut Väänänen, Timo Kousa, Lauri Laakso, Jessica Virtanen. Jukka-Paco Halonen, Pasi Pohjonen, Olli Miettinen ja Merja Hart.
,