Palvelu saatavilla jo Helsingissä, Oulussa ja Lontoon Heathrowlla.
Taksinkäyttö on erottamaton osa liikematkustusta. SMT tuo nyt kumppaninsa Cabforce.comin kanssa ensimmäisenä Suomessa taksit osaksi liikematkustuksen kokonaispalveluita. Korkeamman hintaluokan autokyytejä on pitkään voinut varata netistä, mutta nyt suomalainen Cabforce.com tuo taksipalvelun mukaan matkahallinnon käyttämiin keskitettyihin palveluihin.
Cabforce.com on online-palvelu, jonka kautta liikematkustajat voivat tilata ennakkoon luotettavia takseja. Toimintaperiaate on sama kuin hotellien ja lentojen varaamisessa, sillä myös Cabforce.com yksinkertaistaa matkavarausten teon takaamalla kiinteän hinnan, laadunvalvonnan sekä kuukausilaskutuksen raportteineen. Vielä tämän vuoden puolella luottokorttimaksu lisätään osaksi palvelua.
Luotettava ja laadukas palvelu säästää taksijonoissa odottelulta sekä kalliiden ulkomaanpuheluiden soittamiselta ulkomaan kohteissa. Noutopalvelun ansiosta odotteluaika minimoituu eikä kuluja tarvitse enää paikan päällä miettiä, sillä kokonaishinta on nähtävissä jo ennakkovarausta tehtäessä. Matkustajan ei näin ollen itse tarvitse huolehtia käteisen tai eri luottokorttien kelpoisuudesta maksuvälineenä.
Kun taksin tilaa ennakkoon esimerkiksi lentoasemalle, kuljettaja on tuloaulassa vastassa helposti tunnistettavan kyltin kanssa. Paikallinen taksiyhtiö seuraa lentoaikatauluja, minkä ansiosta sovittu odotusaika alkaa juosta vasta lennon laskeuduttua. Matkustaja saa kaikista Cabforce.com -tilauksistaan selkeät vahvistukset sähköpostitse ja tekstiviestinä, jolloin voi olla varma tilauksen läpimenosta sekä noudon sujuvuudesta.
Cabforce.com -palvelut ovat tällä hetkellä saatavilla Helsingissä, Oulussa sekä Lontoon Heathrown kentältä.
”Syksyn ja talven aikana tulemme lisäämään kohteita kovaa tahtia, seuraavaksi vuorossa on Bryssel. Tavoitteenamme on laajentaa toiminta kaikkiin liikematkustuksen kannalta merkittäviin kohteisiin lähivuosina”, kertoo Cabforce Oy:n toimitusjohtaja Tommi Holmgren.
Suomen Matkatoimiston asiakas Terveystalo on käyttänyt palvelua nyt noin kuukauden ajan.
”Netin kautta tilattava taksi on ollut erittäin sujuva tapa järjestää matkustajiemme kyytejä. Olemme käyttäneet palvelua toistaiseksi Oulussa useamman matkustajan lentokenttäkuljetuksiin. Uusi palvelu on toiminut käytännössä moitteettomasti ja laskutus on helpottanut kuittirumbaa matkustajien osalta”, kertoo hankintajohtaja Sari Hakkarainen, Terveystalosta.