SMT:n vapaa-ajan toiminnot emoyhtiön hoiviin
Suomen Matkatoimisto (SMT) keskittyy jatkossa entistä vahvemmin rooliinsa suomalaisen liikematkustajan edunvalvojana.
”Olemme valinneet asiakaslähtöisen palvelun erottumistekijäksemme liikematkatoimistojen joukossa ja tätä linjaa jatkamme jatkossakin” kertoo toimitusjohtaja Jaana Tammisto.
Liikematkustukseen keskittyminen on mahdollista, koska emoyhtiö Finnairin kehittää omaa vapaa-ajan liiketoimintayksikköä, jonne myös SMT:n vapaa-ajan toiminnot on tarkoitus siirtää tulevan syksyn aikana.
Joustava ja asiakaslähtöinen liikematkapalvelu vaatii toimiakseen riittävän suuret palveluyksiköt, kehittyneen kontaktienhallintateknologian sekä pitkälle viedyn taustarutiinien automatisoinnin.
”Jotta mm. loma-aikoina pystymme palvelemaan asiakkaitamme normaalisti, täytyy palveluyksiköiden ja -prosessien olla optimaalisesti rakennettuja”, jatkaa Jaana Tammisto. Tähän päästään yhdistämällä pienempiä yksiköitä laajemmiksi palveluyksiköiksi, joissa resurssointi on helpompaa. Teknologian kehittymisen ansioista liikematkatoimiston sijainnilla ei ole enää ratkaisevaa merkitystä, tärkeintä on se, että palvelu pelaa – liput ja muut dokumentit toimitetaan sähköisesti.
Suomen Matkatoimiston strategian kulmakivenä on vahva kansainvälinen yhteistyö kumppanimme American Express Travel Services’n kanssa. Suomessa keskitämme palvelumme vahvoihin liikematkayksiköihin, joissa asiakkaamme saavat henkilökohtaista palvelua tehokkaasti. SMT:n henkilökohtainen palvelu toimii ympäri vuorokauden. Itsevaraustyökalu ja smt.fi/liikematkat- sivusto palvelevat luonnollisesti niitä liikematka-asiakkaita, jotka kokevat saavansa joustavimman palvelun verkosta.
Liikematkatoimiston rooli matkustajien edunvalvojana korostuu eritoten poikkeustapauksissa, kuten parin viikon takaisessa tuhkakriisissä. Suomen Matkatoimisto korostaa, että liikematkatoimiston lisäarvo liikematkustajalle on kiistaton myös aivan tavallisina aikoina, mutta korostuu poikkeustilanteissa.
(EH)