Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo seitsemän kertaa peräkkäin YK:n World Happiness -raportissa. Seuraava raportti julkistetaan 20.3., ja odotukset ovat korkealla. Valitaanko Suomi kahdeksannen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi? |
Suomen onnellisuus on ollut jo vuosia kansainvälisen median kiinnostuksen kohteena. Suomi on saanut tuhansia mainintoja medioissa ympäri maailmaa, aina The New York Timesista ja BBC:stä Forbesiin. Laaja medianäkyvyys on vakiinnuttanut onnellisuuden yhdeksi Suomen erottuvuustekijäksi muista Pohjoismaista. ”Onnellisuus on kilpailuetu esimerkiksi matkailijoiden, investointien ja kansainvälisten osaajien houkuttelussa. Suomalaisten mutkaton luontosuhde, työn ja elämän tasapaino, turvallinen yhteiskunta ja toimivat julkiset palvelut tekevät Suomesta houkuttelevan kohteen. Suomi on vakiinnuttanut paikkansa onnellisuuden kärkimaana, ja onnellisuusnarratiivi on keskeinen osa kaupallista maakuvatyötä”, kansainvälisen markkinoinnin johtaja Heli Jimenez Business Finlandista kertoo. Onnellisuus matkailun vetovoimatekijänä Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland on hyödyntänyt onnellisuutta useiden vuosien ajan matkailumarkkinoinnissa, tehden siitä olennaisen osan Suomen matkailubrändiä. Onnellisuus on ollut teemana maailmanlaajuisissa kampanjoissa kuten ”Rent a Finn”, ”Masterclass of Happiness” ja ”Helsinki Happiness Hacks”. ”Kaikkien kampanjoiden ytimenä on ollut tutustuttaa matkailijoita suomalaiseen elämäntapaan ja nostaa matkailullisten myyntivalttiemme tunnettuutta. Meille arkiset asiat kuten luonto, sauna, lähiruoka ja design ovat niitä asioita, joita kansainväliset matkailijat haluavat tulla Suomeen kokemaan”, Jimenez jatkaa. Aikooko Visit Finland jatkaa matkailumarkkinointia onnellisuusteeman parissa, vaikka Suomea ei valittaisi maailman onnellisimmaksi maaksi kahdeksatta kertaa? ”Maakuvatyön rakentaminen on pitkäjänteistä työtä ja aiomme jatkaa onnellisuusteeman parissa joka tapauksessa. Olemme lunastaneet paikkamme yhtenä onnellisimmista maista pitkän voittoputkemme ansiosta. Suomi tunnetaan maailmalla onnellisuuden ja hyvinvoinnin mallimaana, ja tämän imagon parissa jatkamme työtä johdonmukaisesti”, Jimenez lisää. Kuva yllä (Business Finland/Visit Finland): Onnellisuusteema oli esillä mm MWC 2025 -messuilla Suomen osastolla Barcelonassa |
