Finnairin hallitus vahvisti uuden organisaatiorakenteen mukaisen johtoryhmän. Uuteen johtoryhmään kuuluvat 1.1.2001 alkaen pääjohtaja Keijo Suilan lisäksi johtajat Henrik Arle (reittiliikenne), Petri Pentti (talous ja rahoitus), Mauri Annala (lomaliikenne ja matkapalvelut), Tero Palatsi (henkilöstö ja hallinto), Eero Ahola (strateginen suunnittelu ja sähköisen kaupan kehittäminen), Mika Perho (markkinointi), Hannes Bjurström (lentotoiminta) ja Jarmo Vilenius (tekniikka). Uusia johtoryhmän…
Avainsana: finnair
Pidätyksiä Finnairin catering-jutussa
Finnairin aloitteesta poliisiviranomaiselle tehty tutkintapyyntö yhtiön catering-omaisuuden hävikistä on johtanut kiinniottoon ja pidätyksiin. ”Finnair tukee poliisin tutkimustyötä ja pitää tärkeänä esiin tulleiden väärinkäytösten selvittämistä”, kerrotaan yhtiöstä. (EH)
Finnair myi jälleen yhden Norvistan
Saksassa toimiva Norvista GmbH-yhtiö on siirtynyt MBO-kaupalla yhtiön toimitusjohtajalle Merja Pollokille. ”Finnairin ulkomailla toimivien matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien ketjuun Norvistaan kuuluneen Norvista GmbH -yhtiön kauppa noudattaa Finnairin uutta jakelustrategiaa ja on jatkoa aikaisemmin tänä vuonna tehtyihin Norvistojen myynteihin Baltiassa, Venäjällä, Ruotsissa ja USA:ssa”, kerrotaan Finnairista. Yhtiön toiminimi tulee muuttumaan vuoden 2001 alusta, mutta se käyttää markkinoinnissa…
Finnairin tulos parani ja liikevoitto moninkertaistui
Finnairin toisen neljänneksen tulos oli selvästi edellisvuotta parempi. Heinä-syyskuulla 2000 liikevoitto ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja parani 3,5 milj. eurosta 25,7 milj euroon. Liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 408,9 milj. euroa. Kuluvan 9 kuukautiseksi jäävän tilikauden alusta eli huhti-syyskuussa konsernin kuuden kuukauden liikevoitto ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja lähes kolminkertaistui ja oli 57,8 miljoonaa euroa (v. 1999 20,9…
Finnair kampanjoi Etiopian lasten hyväksi
Finnairin ja Unicefin Change for Good -keräys toteutetaan nyt viidettä kertaa, tänä vuonna Etiopian lasten hyväksi. Finnairin ja kaikkien oneworld-yhtiöiden yhteinen hanke Unicef Change for Good on alkanut Finnairin lennoilla ja jatkuu jouluaattoon 24.12. asti. Keräys toimii istiontaskuihin jaettujen tai pitkillä lennoilla matkustamohenkiläkunnan jakamien kirjekuorten avulla. Niihin voi sujauttaa matkalla käyttämämättä jääneen ulkomaan tai oman…
Finnair ja Eduskunta pääsivät sopimukseen
Eduskunta ja Finnair ovat päässeet sopimukseen myös vuonna 2001. Finnair on perunut eduskunnan kanslian ja Finnairin välisen yhteistyösopimuksen irtisanomisen, johon johtaneet tulkintaerimielisyydet on nyt saatu selvitetyksi. (EH)