Helsingissä ja Tukholmassa 6.7.-10.8., Turussa 17.8.-31.8. Itämeren alue tunnetaan kauneudestaan kaikkialla maailmassa, mutta me suomalaiset ja ruotsalaiset unohdamme helposti, kuinka lumoava se voi olla. Siksi Tallink Silja päätti kutsua kolme tunnettua valokuvaajaa – argentiinalaisen, japanilaisen ja amerikkalaisen – risteilylle Itämeren poikki. He eivät olleet koskaan aiemmin käyneet Pohjoismaissa, joten tämä oli heidän ensimmäinen kosketuksensa pohjoiseen…
Avainsana: tallink silja
TallinkSilja kutsui japanilaisen, amerikkalaisen ja argentiinalaisen kuvaamaan Itämerta
TOP 10 matkakokemusta Itämeren maiden kauneudesta Tallink Silja kutsui kolme kansainvälistä huippuvalokuvaajaa katsomaan Suomea, Ruotsia ja Itämerta uusin silmin. Tavoitteena on antaa uutta energiaa ja ajateltavaa meille suomalaisille ja muille ulkomaalaisille. Kolme matkaa ja tuhansia kuvia uusin silmin! ”Meidän on aika löytää Itämeren kauneus uudestaan. Uskomme, että Itämeren alueen matkailukohteilla on paljon enemmän annettavaa niin…
Tallink Silja valtionhallinnon laivamatkustuspalvelujen sopimustoimittajaksi
”Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä Hansel Oy:n kilpailutuksessa” Tallink Silja Oy on valittu valtionhallinnon laivamatkustuspalvelujen sopimustoimittajaksi Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen 1.4.2015 alkaen. Laivayhtiö on osallistunut Suomen valtion yhteishankintayksikkö Hansel Oy:n kilpailutukseen ja tullut valituksi Helsinki-Ahvenanmaa-Tukholma- ja Turku-Ahvenanmaa-Tukholma-reittien sopimustoimittajaksi. Kilpailutuksen tavoitteena on valtion yksiköiden valmiiksi kilpailutettu sopimuskokonaisuus eli puitejärjestely. Puitejärjestelyillä valtion organisaatiot voivat hankkia tuotteita…
Tallink Silja julkaisee kohdeoppaita uudessa matkailusovelluksessa
Trendikkäät CreateTrips -mobiilimatkaoppaat Tallink Silja on suomalaisten matkailuyritysten innovatiivinen edelläkävijä. Yritys on kesällä julkaissut ensimmäiset mobiilimatkaoppaansa uudessa suomalaisessa CreateTrips-mobiilisovelluksessa. CreateTrips on maailmalla menestynyt sosiaalinen matkasuunnittelupalvelu, joka julkaistiin kesällä 2014. CreateTrips on ollut Applen sovelluskaupan suosituimpia matkailusovelluksia jo yli 70 maassa ja käyttäjämäärät ovat muutamassa kuukaudessa nousseet kuusinumeroisiksi ja nopea kasvu ei ole hidastumassa. Kansainvälisen median…
Silja Symphonyn huutokauppa tuotti lähes 9000 euroa
Varat menevät Uuden Lastensairaala 2017 -hankkeen hyväksi Tallink Silja Line järjesti ”Pala Siljaa” -huutokaupan Huuto.netissä Silja Symphonyn esineistä, jotka tarvitsivat uutta kotia. Hyväntekeväisyyteen kertyi rahaa yhteensä 8756,81 euroa. Tuotot lahjoitamme lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Huutokaupan hittituotteeksi nousi Bellamare-kauneushoitolan naispatsas, joka huudettiin lopulta 501 eurolla. Myös nostalgiset kukkakupuiset lamput olivat kalleimpien esineiden joukossa ja niistä…
Rikkidirektiivin voimaantuloon enää runsas puolivuotta
”Laivat, ympäristö, satama – yhteinen Itämeri” Lähes koko suomalainen meriklusteri järjestäytyi kertomaan julkiselle sanalle Helsingin kaupungin Ympäristökeskuksen järjestämässä aamupäivän seminaarissa, miten varustaudutaan 1.1.2015 voimaantulevaan rikkidirektiiviin. Tilaisuus tapahtui 21.5. siipirataslaiva Vispilällä, joka seilasi seminaarin ajan Helsingin edustalla. Tilaisuuden avasi ja puhetta johti Helsingin Sataman johtaja Kimmo Mäki. Tilaisuudessa kuultiin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen edustajaa Minna Mäkeä sekä…
Tallink Siljalla vuosiksi 2013-14 uudet laivanviinit ja samppanja
”Puolen miljoonan pullon volyymi vuodessa kiinnostaa mitä tahansa viinitaloa” Tallink Siljan viralliset laivanviinit ja samppanja ovat vaihtuneet. Viinit valitaan laivoille kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2013 kesästä Tallink Siljan laivan samppanja on ranskalainen Canard-Duchêne Cuvée Léonie (75 cl €28,90), kuohuviini on Italian Friulista prosecco Tenuta Ca Bolani, valkoviini espanjalainen Val de Vid Verdejo Rueda DO ja…
Tallink Siljalla uudet laivanviinit ja samppanja toukokuusta alkaen
Yli puoli miljoonaa pulloa vuodessa on todella mielenkiintoinen määrä suurillekin viinintuottajille! Tallink Siljan viralliset laivanviinit ja samppanja ovat vaihtuneet. Viinit valitaan laivoille kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2013 toukokuun alusta Tallink Siljan laivan punaviini on Delio Appassimento (Veneto, Italia), valkoviini Val de Vid Verdejo (Rueda DO, Espanja), kuohuviini Tenuta Ca` Bolani (Friuli, Italia) ja laivan samppanja…
Viking Line on myynyt M/S Isabellan Tallink Siljalle
Aluksen Helsinki-Tallinna -purjehdukset peruuntuvat M/S Isabellan myynti on osa Viking Linen pidemmän aikavälin strategiaa. Viking Line oli päättänyt jo lähtiessään suunnittelemaan Viking Grace -alusta vuonna 2009, että M/S Isabella menee myyntiin osana alkuperäistä rahoitussuunnitelmaa. M/S Isabella on ollut myynnissä jo kesästä 2012. Myös kansainvälisiltä ostajaehdokkailta löytyi kiinnostusta alusta kohtaan. Nyt alus on myyty TallinkSilja -konsernin…
Uudet messuasut Tallink Siljalle suunnitteli Mert Otsamo
Irrotettavat asusteet eri brändeille Vaatesuunnittelija Mert Otsamo on suunnitellut Tallink Siljalle uudet, monikäyttöiset ja ekologiset messuasut. Uusissa messuasuissa on ennen kaikkea otettu huomioon erilaiset vartalotyypit, vaatteiden toiminnallisuus, monikäyttöisyys sekä ekologisuus. Messuasujen väri on Tallink Siljan -brändin mukainen. Kaulusosan väri on vaihdettavissa niin Siljan sini-valkoiseen kuin Tallinkin sini-punaiseen tilaisuudesta riippuen. Asuun kuuluu miellyttävä valkoinen puuvillatrikoopaita, jonka…