Investoinnin kustannusarvio 3,3 miljoonaa euroa Finavia ja Tampereen kaupunki ovat sopineet aloittavansa yhdessä nykyisen kakkosterminaalin kehittämisen. Terminaalia uudistetaan, jotta Tampere-Pirkkalan lentoasema vastaa lentomatkustuksen tarpeisiin kilpailukykyisellä ja kustannustehokkaalla tavalla myös tulevaisuudessa. Uudistustyöt kohdistetaan tässä vaiheessa nykyiseen kakkosterminaaliin uuden terminaalin rakentamisen asemesta, jotta kakkosterminaali ja koko lentoasema kykenevät nopeammin palvelemaan matkustajia ja lentoyhtiöitä kasvavan liikenteen oloissa. Kokonaan…
Avainsana: tampere
Messuviikonloppuna lähes 26 000 kävijää Tampereella
Tapahtumakokonaisuus saa jatkoa huhtikuussa 2014 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 13. – 15.4.2012 järjestetty supermessuviikonloppu sai liikkeelle 25 805 puutarhan ja pihan hoidosta, matkailusta, kirjoista, viineistä ja keräilyesineistä kiinnostunutta messuvierasta. Puutarha-messuilla, Kotimaan Matkailumessuilla, Tampereen Kirjamessuilla, Tampereen Viinimessuilla ja Keräily-tapahtumassa oli yhteensä 530 näytteilleasettajaa. Ensimmäistä kertaa tässä muodossa järjestetty tapahtumakokonaisuus tarjosi messukävijöille monipuolisen kattauksen tuotteita ja palveluita,…
Tampereen supermessuviikonloppu alkoi perjantaina
Matkailua, puutarhaa, viiniä, kirjoja ja keräilyä 13.-15. huhtikuuta Viiden messutapahtuman supermessuviikonloppu alkoi perjantaina 13.4.2012 Tampereella. Kolmipäiväinen tapahtumakokonaisuus tarjoaa messuvieraille monipuolista ohjelmaa ja ostettavaa sekä runsaasti nähtävää. Kotimaan Matkailumessuilla, Puutarha-messuilla, Tampereen Kirjamessuilla, Tampereen Viinimessuilla ja Keräily-tapahtumassa on 530 näytteilleasettajaa. Supermessuviikonlopun aikana 13. – 15.4.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen kaikki neljä hallia ovat käytössä. Historian monipuolisin Tampereella…
Tampereen Sokos Hotel Villa avautuu uudistuneena
Sokotelin tämän vuoden suurin investointi! Tampereella, vanhassa viljamakasiinissa toimiva Sokos Hotel Villa saneerattiin täydellisesti. Vain ulkoseinät jäivät ennalleen. Hotelli suljettiin saneerauksen vuoksi viime vuoden lopulla. uudistuneet tilat avattiin asiakkaille tänään 4.7.2011. Saneerauksen yhteydessä hotellihuoneet sekä aula- ja baaritilat saivat täysin uuden ilmeen. Hotelliin rakennettiin huonekohtainen jäähdytysjärjestelmä, samoin kaikki kylpyhuoneet sekä sähköt uusittiin. Villaan tuli kolme…
Blue1 Tampereelta Kööpenhaminaan ja Helsinkiin
Yhtiö lentää ensi syksynä Tampereelta seitsemän lentoa päivässä Blue1 laajentaa syksyllä lentoliikennettään Tampereella ja avaa reitit Kööpenhaminaan ja Helsinkiin. Nykyinen Tukholman -reitti mukaan lukien Blue1:n päivittäisten lentojen määrä Tampereelta nousee seitsemään. Blue1 aloittaa lokakuussa liikennöinnin reiteillä Tampere-Kööpenhamina sekä Tampere-Helsinki. Kööpenhaminan-reittiä lennetään kahdesti päivässä aamu- ja iltavuoroin, Tampereen ja Helsingin välillä liikennettä on yksi päivittäinen vuoro…
Scandicin uutta hotellia rakennetaan Tampereella
200 huoneen hotelli valmistuu alkukesästä 2012 Scandic Tampere Stationin rakentaminen on alkanut. VR Eläkesäätiön Kiinteistö Oy Tampereen Kivisillan Scandicia varten rakennuttama hotelli valmistuu alkukesästä 2012. Kahdeksan kerrosta käsittävä hotelli on liikenteellisesti ihanteellisella paikalla Tampereen rautatieaseman vieressä. Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun kulmassa sijaitsevaan hotelliin tulee yhteensä 200 huonetta, joista 12 Scandicin estettömyysstandardien mukaista huonetta sekä viisi saunallista…
TMP-Pirkkala ja Turku avataan tänään iltapäiväksi
JFK:lta kaukolento Suomeen Finavia kertoo, että ilmatila avataan Tampere-Pirkkalaan ja Turkuun maanantai-iltapäiväksi. Vulkaanisessa tuhkaesiintymässä on maanantaina 19.4. aukko, mikä mahdollistaa välittömästi ilmatilan rajoitusten helpottamisen. Tampere-Pirkkalan ja Turun lentoasemapalvelut avataan klo 12-18 väliseksi ajaksi. Näille lentoasemille Finavia tarjoaa terminaali- ja lennonvarmistuspalveluja. Samanaikaisesti myös ylilennot eteläisessä Suomessa ovat mahdollisia. Finnair aikoo johtaja Taneli Hassisen mukaan kotiuttaa tänään…
Scandicin kasvu jatkuu – uusi hotelli Tampereelle 2012
Rakennustyöt käyntiin syksyllä Scandic ja VR:n Eläkesäätiö ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden hotellin rakentamisesta Tampereen keskustaan, rautatieaseman yhteyteen. Rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä syksyllä ja uusi Scandic Tampere Station avaa ovensa keväällä 2012. Uusi kahdeksan kerrosta käsittävä hotelli sijaitsee liikenteellisesti ihanteellisella paikalla Tampereen rautatieaseman vieressä, Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun kulmassa. Hotelliin tulee yhteensä 207 huonetta, mukaan lukien 12…
Kotimaan Matkailumessut Tampereella huhtikuussa
Samanaikaiset Puutarhamessut ja Lastenfestarit tarjoavat lisää sisältöä messukäynnille Kolmipäiväinen messuviikonvaihde Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 16.-18.4.2010 tuo kesän ison askeleen lähemmäksi virittämällä messuvieraat sekä matkailun tunnelmiin että pihapiirin rakentamiseen ja vaikkapa parvekkeen somistamiseen. Lauantaina ja sunnuntaina aikuisten keskittyessä Kotimaan Matkailumessujen ja Puutarha-messujen antiin lapset viihtyvät 1-9-vuotiaiden Lastenfestareilla. Kolmen tapahtuman kokonaisuus tarjoaa virikkeitä kaiken ikäisille ja koko…
Ryanair avaa keväällä Edinburgh -Tampere -reitin
Kesäksi 10 uutta reittiä, 400 000 uutta matkustajaa Ryanair aikoo kasvaa jatkossakin. Se ilmoittaa avaavansa ensi kesäliikennekaudella 10 uutta reittiä mm. Bristolista, Liverpoolista, Glasgown Prestwickista sekä Edinburghista. Viimeksi mainitusta avataan uusi lentoyhteys myös Tampereelle. Ryanair aloittaa liikenteen reitillä Edinburgh-Tampere 1. huhtikuuta 2010. Ryanair ilmoittaa tavoittelevansa kymmenellä uudella reitillä 400 000 uutta matkustajaa. Laajennus luo yhtiön…