Eckerö teki 2015 matkustajaennätyksensä jo kolmantena peräkkäisenä vuotena
Eckerö Linen m/s Finlandia palaa telakalta 23.1.2016 liikenteeseen. Myymälöitä sekä viihdetarjontaa on uudistettu ja laivalla ovat aloittaneet uudet keittiöpäälliköt. Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattavalle m/s Finlandialle pääsee nyt suorilla Expressbus-vuoroilla Turusta ja Tampereelta.
Expressbussilla joka päivä suoraan laivalle ja takaisin kotiin
23.1. alkaen kaikille m/s Finlandian vuoroille Länsisatamaan on suora Expressbus- yhteys Turusta ja Tampereelta. Yhteistyökumppaneina toimivat Vainion Liikenne Turussa ja Paunu Tampereella. Bussien aikataulut on sovitettu laivan lähtö- ja paluuaikojen kanssa joustavasti yhteen.
”Asiakkaat arvostavat tänä päivänä yksilöllistä tapaa matkustaa itse valitseminaan ajankohtina. Olemme iloisia, että voimme tarjota myös kauempana asuville asiakkaillemme tämän yhteistyön myötä vaivattoman tavan lähteä risteilylle tai hotellimatkalle Tallinnaan”, kertoo toimitusjohtaja Taru Keronen.
Uusi viihdekonsepti tuo kotimaisen viihdemusiikin koko kirjon laivalle.
Uudet keittiömestarit ovat astuneet laivaan
M/s Finlandian uudet keittiömestarit Tuomas Sillanpää & Joakim Blomqvist ovat ottaneet laivan keittiön haltuunsa tammikuussa ja alkavat tuoda omaa kädenjälkeään laivan koko ravintolatarjontaan. ”Aiomme tuoda esimerkiksi Street food -vaikutteita sekä Cafeteria Satamaan että Eckerö Buffetiin”, paljastaa Blomqvist maistiaisina tulevasta.
Matkustamotiloja ja myymälöitä uusittu
M/s Finlandian matkustamotiloja sekä myymälämaailmaa on telakoinnin aikana uudistettu. Parfyymi- ja kosmetiikkamyymälä on nyt entistä laajempi, EckeröMarketia on uudistettu ja PopUp-shopin valikoimaan on tullut uutuutena merkkilaukkuja, -koruja ja -kelloja huippumerkeiltä kuten Guess, SNÖ, RayBan, Lumi, BjörnBorg, Desigual, Edblad ja Linari.
Matkustajamääräennätys kolmatta vuotta peräkkäin
M/s Finlandia teki vuonna 2015 kolmatta vuotta peräkkäin matkustajamääräennätyksensä: Laivalla oli 70 000 matkustajaa enemmän kuin vuotta aiemmin, eli tammi-joulukuussa yhteensä 1 450 000. Myös kuljetettujen henkilöajoneuvojen määrä kasvoi 11 prosenttia.
”Matkustajamäärien kasvu on monen asian summa”, arvioi toimitusjohtaja Taru Keronen. ”6 h miniristeilyt, onnistunut aikataulujen muutos sekä hienosti vastaanotettu Kokouskeskus & Lounge ovat selvästi kiinnostaneet. Myös Viron suosio lomakohteena jatkaa kasvuaan.”
Eckerö Line on mukana tämöän viikon lopun Matkamessuilla. ”Olemme mukana myös Business Travel forumissa to 21.1. ja Pink Island -alueella koko messujen ajan”, kertoo toimitusjohtaja Taru Keronen..