Teemoina mm. 50-luku, suurkaupungit ja pohjoismaiset maut
Viking Line lanseeraa alkavana syksynä uusia, monipuolisia viihdekonsepteja. Kaikkia laivoja yhdistävän teeman lisäksi tiedossa on entistä enemmän laivakohtaista ohjelmaa. Uusien konseptien myötä eri aluksille tuodaan vaihtelevaa viihdettä, yksittäisiä teemaristeilyjä ja erilaisia ruokateemoja.
Syksyn teemoja ovat esimerkiksi suurkaupungit, 1950-luku ja pohjoismaiset maut. Lisäksi tarjolla on muun muassa bingoristeilyjä ja olut- ja viiniteemaisia risteilyjä.
”Risteilyvaihtoehtoja kannattaa punnita ohjelman tai vaikka ruokateemojen näkökulmasta. Yhden ison, kaikki laivat kattavan teeman sijaan haluamme tarjota useita eri kohderyhmille soveltuvia viihdevaihtoehtoja”, kertoo Viking Linen tiedotuspäällikkö Christa Grönlund.
Syksyn suurimpiin panostuksiin kuuluu Bright Lights, Big Cities -viihdekonsepti, joka viihdyttää Helsinki-Tukholma-reitin laivoilla. Suurkaupungin tunnelmaa pääsee kokemaan M/S Mariellalla ja M/S Gabriellalla, kun kansainvälinen showryhmä valtaa laivat. He esiintyvät erilaisin kokoonpanoin yökerhossa, auloissa ja baareissa tarjoten niin koskettavia lauluesityksiä kuin vauhdikkaita näytöksiäkin sekä sirkusta.
”Luvassa on upea kattaus modernia sirkusta ja monipuolisia laulu- ja tanssiesityksiä. Tavoitteena on yllättää, ilahduttaa ja koskettaa matkustajia”, kertoo Viking Linen viihdepäällikkö Lotta Bergman.
Gary Revel Jr. ja Linda Herranen vievät aikamatkalle. Turun ja Tukholman väliä seilaava M/S Amorella tarjoaa paluun menneisyyteen maanantaista torstaihin 18.8.-31.12.2014. Golden 50’s -teema vie aikamatkalle vuosiin, jolloin nuorisomusiikki rantautui Suomeen ja Paul Anka lauloi kappaletta Oh, Diana Linnanmäellä.
Aamupäivän aikana laivalla järjestetään yleisöä aktivoivaa ohjelmaa, kuten musiikkivisailua ja yhteislaulua. Iltapäivällä on mahdollisuus nauttia menevästä konsertista 50- ja 60-lukujen hengessä. Iltaisin ohjelmassa on retrodisko 50-, 60- ja 70-lukujen tyyliin.
Ohjelman vetäjinä nähdään muun muassa The Voice of Finland -kilpailusta tutut tähtiesiintyjät Gary Revel Jr. ja Linda Herranen. Tähdet esiintyvät osaavan kvartetin kanssa esittäen tunnettuja hittejä englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Risteilyn ajankohdasta riippuen paikalla on aina toinen tähtiesiintyjistä.