Toimitusjohtajan sijainen Jan Hanses astuu tilalle
Vikin Linen toimitusjohtaja Mikael Backman jättää varustamon ”äkillisellä sopimuksella” yhtiön hallituksen kanssa.
Vikingin hallituksen mukaan Backman on viime vuosien aikana aikaansaanut keskeisiä muutoksia yhtiössä, mutta tulevaisuuden haasteet edellyttävät uudenlaista johtajuutta.
” Hallitus on sitä mieltä, että Jan Hanses, joka tällä hetkellä toimii toimitusjohtajan sijaisena, on erittäin sopiva henkilö vastaamaan uusiin haasteisiin”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Ben Lundqvist.
Hallitus on samalla nimittänyt CFO Andreas Remmerin varatoimitusjohtajaksi ja toimitusjohtajan sijaiseksi.
”Viking Linen tehtävänä on harjoittaa kannattavaa matkustaja- ja rahtiliikennettä. Meidän on varmistettava, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä tuotteeseemme ja että henkilökunta on motivoitunut ylittämään asiakkaiden odotukset. Toimintamme tulee olla vakaata, jossa henkilöstön tietotaito hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla. Otan tämän haasteen vastaan suurella kunnioituksella ja luottamuksella”, sanoo yhtiön uusi toimitusjohtaja Jan Hanses.
Viking Linen mukaan muutokset astuvat voimaan heti.
(EH)