Lisää matkustusmukavuutta ja ympäristöystävällisyyttä
M/S Viking XPRS palasi telakalta tutulle Helsinki-Tallinna-reitille 1. helmikuuta alkaen. Uudistuneella aluksella merimatkailijoita odottaa entistä viihtyisämmät ravintola- ja kahvilapalvelut sekä paremmat ostosmahdollisuudet. Uudenmalliset potkurit tekevät laivasta entistä ympäristöystävällisemmän.
Parin viikon telakoinnin aikana muutostöitä tehtiin etenkin ravintolamaailmassa. Kannella 7 avataan 11. helmikuuta täysin uusi päivä- ja yöelämän keskus Club X. Asiakkaiden toiveisiin vastattiin kasvattamalla tiloja kolmanneksella ja istumapaikkoja 150:llä. Näin erityisesti päivävuorojen matkustusmukavuutta on saatu lisättyä. Ravintolan valo- ja äänimaailma päivitettiin tähän päivään.
Suosittu Bistro Bella -buffetravintolan suurin muutos on uusittu buffetlinjasto, joka parantaa ravintolan toimivuutta ja viihtyisyyttä. Asiakkaiden toiveiden pohjalta on lisätty myös kasvisruokien valikoimaa. Myös esimerkiksi erikoiskahveja tarjoavan Robert’s Coffeen ulkoasua on päivitetty ja istumapaikkoja lisätty.
”M/S Viking XPRS on suosittu laiva ja haluamme suoda sen matkustajille mahdollisimman viihtyisät puitteet matkantekoon. Laivan Club X on Helsingin harvoja seuratanssipaikkoja, joten haluamme tarjota tanssin ystäville ja laivoillamme keskiviikkoisin ja torstaisin esiintyville suomalaisille tähtiartisteille mahdollisimman hienot puitteet”, kertoo Viking Linen linjapäällikkö Jaakko Ahti.
Kesänviettäjiä hemmotellaan uusitulla kannella, sillä lämpimämpiä säitä silmällä pitäen myös aurinkokantta on laajennettu. Kesäkaudella kannella 8 palvelee jatkossa upeilla maisemilla varustettu, viihtyisä terassi Viking’s Out -ulkokansigrilli ja -baari. Pääaurinkokannen lisäksi kannelle 10 avataan kesällä ulkobaari.
Matkustusmukavuutta on lisätty yleisten tilojen ja hyttien korjaus- ja uudistustöillä. Lisäksi Merimyymälään on tuotu modernin vaaleaa ilmettä ja lisää neliöitä.
Yksi M/S Viking XPRS:n merkittävimmistä uudistuksista on piilossa pinnan alla. Alus on saanut telakalla uudenmalliset potkurit, joiden ansiosta laivaa voidaan ajaa normaalien sääolosuhteiden vallitessa kolmen pääkoneen sijaan vain kahdella pääkoneella. Uudistuksella pystytään pienentämään polttoaineenkulutusta huomattavasti ja näin huomioimaan ympäristöä entistä enemmän.
Viking Line on viime vuosina uudistanut ahkerasti kalustoaan. Viime vuoden keväällä uudistettiin M/S Gabriellaa ja M/S Amorellaa sekä M/S Mariella vuonna 2015. ”Tavoitteena on tarjota tämän päivän risteilymatkustajille heidän kaipaamiaan laadukkaita hyttejä, raikkaita matkustuselämyksiä ja hyviä ostosmahdollisuuksia”, sanotaan Viking Linelta.