Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

VR Group etenee uuden yöjunakaluston hankinnassa

Posted on 6.7.2021 by Eero Havia

VR Group käynnisti heinäkuun 2021 alussa uuden yöjunakaluston hankinnan. Hankintaan sisältyy yhdeksän makuuvaunua ja kahdeksan autovaunua. Kyseessä on julkinen hankinta, joka on tavoitteena saada valmiiksi niin, että toimittaja on valittu viimeistään vuoden 2022 kesällä. Hankinnan arvo on noin 35–40 miljoonaa euroa.

Tällä hetkellä yöjunissa on käytössä sekä uudempaa kaksikerroksista että vanhempaa, ns. sinistä yöjunakalustoa. Yhteensä makuuvaunuja on 80 kappaletta ja autovaunuja 33. Vanhemmat siniset vaunut ovat pääosin käytössä sesonkien ja juhlapyhien liikenteessä ja hankinnan optioissa on otettu huomioon niiden mahdollinen korvaaminen. VR operoi pohjoisen yöjunia Helsingistä ja Turusta Rovaniemelle, Kemiin ja Kolariin vuoden ympäri. Uudet vaunut tulevat käyttöön nykyisille reiteille.

”Kotimaan matkailu on kasvussa ja erityisesti Lappi monipuolisine kohteineen kiinnostaa. Olemme lisänneet pohjoiseen viime vuosina runsaasti vuoroja ja uusi kalusto mahdollistaa vuorotarjonnan kehittämisen edelleen. Totta kai modernin yöjunakaluston hankinta parantaa myös matkustusmukavuutta”, kertoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.

Yöjunaliikenne on kokonaan liikenne- ja viestintäministeriön VR:ltä ostamaa ostoliikennettä, jonka jatkosta parhaillaan neuvotellaan LVM:n kanssa. Uuden kaluston hankinta kuuluu osana neuvoteltavaan, pidempään ostoliikennesopimukseen ja varmistuu lopullisesti neuvottelujen jälkeen.

”Haluamme kehittää yöjunamatkustamista ja kasvattaa ilmastoystävällisen ja pitkiin matkoihin erinomaisesti sopivan junamatkustamisen suosiota. Tavoitteemme on nostaa junan kulkumuoto-osuus jopa 10 %:iin kaikesta liikenteestä vuonna 2030. Moderni kalusto on avainroolissa mahdollistamassa tämän kehityksen”, Simola toteaa.

Uusimmat artikkelit

  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus