Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Vuoden 2022 Helsinki Travel Award -voittajat julki – kunniamaininta Helsingin puhtaalle vedelle

Posted on 14.11.202214.11.2022 by Eero Havia
Helsingin ja sen lähialueiden matkailua edistävä Helsingin Matkailusäätiö jakoi vuotuiset Helsinki Travel Award -palkinnot keskiviikkona 9.11. järjestetyssä tilaisuudessa.

Kahdeksatta kertaa jaettavan Helsinki Travel Award -palkinnon saivat Kuusisaaressa sijaitseva Didrichsenin taidemuseo, second hand -myymälä- ja kahvilaketju Relove Second hand & Café, ekologinen matkailukonsepti Nolla Cabins sekä huvipuisto Linnanmäki.

Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti kiittää palkinnon saajia ennakkoluulottomasta ja pitkäjänteisestä työstä, jonka tuloksena myös Helsingin vetovoimaisuus matkakohteena on kasvanut.

”Helsingin houkuttelevuus syntyy monien erikokoisten ja innovatiivisten toimijoiden yhteisvaikutuksesta sen sijaan, että meillä olisi yksi iso monumentti tai nähtävyys, jota tultaisiin katsomaan”, Leisti sanoo.

Leistin mukaan Helsinki Travel Award -palkinto myönnetään ensisijaisesti hyvin tehdystä työstä. Tänä vuonna palkituissa näkyy myös vahvasti kestävyyteen panostavia toimijoita. ”Matkailun tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että asiat tehdään kestävästi. On hienoa huomata, että se on alkanut generoida myös vetovoimaista liiketoimintaa.”

Palkitut jakavat 10 000 euron palkintosumman. Lisäksi tapahtumassa jaettiin kunniamaininta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY:lle puhtaan juomaveden takaamisesta Helsingissä asuville ja siellä vieraileville.

Palkintoperustelut lyhyesti

Relove Second hand & Café

Relove Second hand & Café on löytänyt väylän maailman suurimpaan raaka-ainevarastoon eli ihmisten koteihin. Myymälät luovat käytetylle tavaralle uutta arvoa tuomalla sen esiin tyylikkäästi ja houkuttelevasti. Kasvava joukko ihmisiä matkustaa varta vasten second hand -muodin perässä.

Nolla Cabins

Päästöttömälle Nolla Cabins -matkailukonseptille povataan merkittävää tulevaisuutta. Nolla-mökkien hienous piilee siinä, että ne voi sijoittaa yllättäviinkin paikkoihin, joista Nolla Cabinsin myötä tulee matkailullisesti kiinnostavia.

Didrichsenin taidemuseo

Helsingin kiinnostavuuden kannalta on keskeistä, että nähtävää ja koettavaa löytyy myös ydinkeskustan ulkopuolelta. Kuusisaaressa sijaitseva Didrichsenin taidemuseo on upea ja houkutteleva kokonaiselämys, joka on pitkäjänteisellä työllä noussut kansalliseksi kärkitoimijaksi.

Linnanmäki

Koko perheen kestosuosikki Linnanmäki on kansallisesti merkittävä kohde. Vuodesta toiseen uudistuvat laitteet sekä kesäsesongin ulkopuolelle ulottuvat teemoitetut tapahtumat tuovat iloa kaikenikäisille. Matkakohteena Suomen vanhin huvipuisto on yhtä aikaa freesi ja nostalginen.

Kunniamaininta HSY:lle

HSY:lle myönnettävällä kunniamaininnalla halutaan kiinnittää huomiota perusasioiden, kuten puhtaan juomaveden merkitykseen. Maailman mittapuulla puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys. HSY tekee hienoa työtä sen eteen, että Helsingin vesi pysyy puhtaana ja juomakelpoisena.


Kuva yllä: Helsinki Travel Award -palkinnon saajat ryhmäkuvassa.
Kuva: Antti Rintala.

Uusimmat artikkelit

  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025
  • Finnlinesin tuloskatsaus tammi–maaliskuu 2025: ”Melko hyvä” 6.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus