Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Yhdysvallat poistaa rokotettujen EU-kansalaisten matkustusrajoitukset

Posted on 20.9.202120.9.2021 by Eero Havia

Yhdysvallat poistaa koronarokotettujen EU-kansalaisten matkustusrajoitukset, Valkoinen talo vahvistaa.

Asiasta kertoo meillä YLE/uutiset sekä puolentoista vuoden maahantulokiellon päättymisestä kertoivat aiemmin useat kansainväliset mediat viranomaislähteisiin viitaten.

Presidentti Joe Bidenin hallinnon koronakoordinaattori Jeffrey Zients kertoi toimittajille uutistoimisto AFP:n mukaan, että muutos astuu voimaan marraskuun alussa.

EU:n Yhdysvaltojen-suurlähettiläs Stavros Lambrinidis oli aiemmin kirjoittanut Twitterissä, että toivoo asiasta tulevan ”myönteisiä uutisia piakkoin”.

Maahantulon edellytyksenä täysi rokotussarja

EU-kansalaiset pääsevät jälleen matkustamaan Yhdysvaltoihin marraskuussa, jos he ovat saaneet täyden rokotussarjan ja käyvät koronatestissä sekä kontaktien jäljityksessä.

EU-kansalaisten lisäksi maahantulokielto aiotaan poistaa Schengen-alueen sekä Britannian rokotetuilta asukkailta. Lisäksi vielä hyväksymättömien rokotteiden kliinisissä tutkimuksissa mukana olevat noin 40 000 ihmistä Britanniassa saavat matkustaa Yhdysvaltoihin.

Maahantulokielto astui voimaan edellisen presidentin Donald Trumpin kaudella maaliskuussa 2020. Nykyinen presidentti Biden jatkoi rajoitusten voimassaoloa jälleen tammikuussa.Tähän mennessä vain Yhdysvaltain kansalaiset, maassa pysyvästi asuvat sekä erityisviisumin saaneet ulkomaalaiset ovat saaneet matkustaa Yhdysvaltoihin useimmista Euroopan maista.

Uusimmat artikkelit

  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025
  • Saariston Rengastie avautuu – kausi pidempi kuin koskaan 9.5.2025
  • Helsinkiin odotetaan vilkasta matkailukesää 8.5.2025
  • Tampere-Pirkkalan lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 7.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus