Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Aurinkomatkojen Lapin lomat menevät hyvin kaupaksi

Posted on 5.10.20205.10.2020 by Eero Havia

Lapin pakettimatkojen myynti on kiinnostanut suomalaisia yli odotusten.  Mari Kanerva Aurinkomatkojen viestinnästä kertoo, että ensimmäisen myyntiviikon aikana pohjoisen Suomen tunturikohteisiin on myyty useampia satoja matkoja. Asiasta raportoi YLE.

Kaikkiin neljään tunturikohteeseen on löytynyt kiinnostusta, mutta kaksi on noussut ylitse muiden. Kanerva sanoo, että Saariselkä ja Ruka ovat kiinnostaneet suomalaisia erityisesti. Rukan lomat alkavat aiemmin, jo 10. lokakuuta, kun muut kohteet avataan 21. marraskuuta. Aurinkomatkojen kohteita pohjoisessa Suomessa ovat Ylläs, Saariselkä, Ruka ja Levi.

Suosituimpien lomaviikkojen lähtöjä esimerkiksi joululoma- ja hiihtolomaviikoilla on jo myyty loppuun. Aurinkomatkat tarkasteleekin nyt, voitaisiinko kotimaan kohdetarjontaa vielä kasvattaa.

”Suomalaisia selkeästi kiinnostaa helppo lomailu kotimaassa”, Kanerva kertoo.

Aurinkomatkat aloitti pakettimatkojen myynnin Lappiin ja Rukalle 23. syyskuuta. Edellisen kerran valmismatkoja Lappiin oli suomalaisille tarjolla 33 vuotta sitten.  Matkanjöärjestäjänä ytuolloin oli Finnair.konserniin kuulunut Finnmatkat ja heidän  FinnSki-tuote.

Uusimmat artikkelit

  • SAS ilmoittaa mittavasta investoinnista 2.7.2026
  • Laiton matkanjärjestäminen uhkaa kuluttajansuojaa 1.7.2026
  • Tallinnan viisi vuosikymmentä – naapurimme mittava muodonmuutos! 1.7.2026
  • Uutta ja tuttua kesäisessä Tallinnassa 30.6.2026
  • Ilmailun historiaa Vaasassa – sähkölentokone ylittää avomeren 29.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus