Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

BA:n B777 – kone onnettomuuteen laskussa Heathrowlle

Posted on 17.1.20084.1.2019 by Eero Havia

Perjantaina 18.1. peruutuksia

British Airwaysin vuorolla BA38 Pekingistä paluussa ollut Boeing-777 -kone teki epäonnistuneen lähestymisen ja laskun Lontoon Heathrown lentoasemalle torstaina 17. tammikuuta 2008.

Kone päätyi toistaiseksi tarkemmin julkistamattomasta syystä kentän nurmialueelle kiitotien alkuun. B777-kone vaurioitui mahalaskussa merkittävästi. Onnettomuudessa loukkaantui muutamia henkilöitä, mutta ihmishenkien menetyksiltä vältyttiin. Onnettomuuskoneessa oli miehistön lisäksi 136 matkustajaa.

Kiitoteiden sulkeminen onnettomuuden vuoksi aiheutti liikenteellistä epäjärjestystä ja muun muuassa sen, että osa BA:n kalustosta ei päässyt Heathrowlle, vaan jäi muille lentoasemille.

Tästä syystä BA kertoo, että joitakin Euroopan ja lyhyen matkan lentoja joudutaan perumaan myös perjantain 18. tammikuuta. Kaikki mannerten väliset vuoronsa yhtiö suunnittelee lentävänsä perjantaina ohjelman mukaisesti. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Tallink Silja Linen hyväntekeväisyyshuutokauppa 26.9.2026 Turussa 24.7.2026
  • Tallinkin ensimmäinen vuosipuolisko: vakaa liikevaihto ja kasvaneet rahtivolyymit toisella neljänneksellä 23.7.2026
  • Turkka Kuusisto: Finnairilla vahva toinen kvartaali 22.7.2026
  • Helsingin päärautatieasemalle uusi hotelli 22.7.2026
  • Levin tunturialueelle kätketty kultaharkko löytynyt 21.7.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus