Asetus voimaan 29.4.2010 Lentomatkustajien on esitettävä ennen lennolle lähtöä voimassa oleva matkustusasiakirja. Asetus tulee voimaan koko EU:n alueella 29.4.2010, kertoo liikenteen turvallisuusvirasto TraFin tiedote. Henkilön matkustusaie on tarkastettava ennen turvavalvotulle alueelle siirtymistä. Asetus on osa siviili-ilmailun turvaamiseen liittyvää lainsäädäntöä. Pätevänä todisteena pidetään sellaista dokumenttia, joka osoittaa matkustajan olevan lähdössä lennolle kyseisenä päivänä. Se voi olla…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnairille 20 miljoonan euron tappiot tuhkapilvestä
Yhtiö vastustaa valtiontukiaisia lentoyhtiöille Tuhkapilvestä johtuvan ilmatilan sulkemisen vuoksi Finnair on viimeisen viikon aikana joutunut peruuttamaan yli 1 700 lentoa, joiden alkuperäinen matkustajamäärä on ollut yli 140 000. Viikon mittainen liikenteen seisahtumisen ja sen uudelleen käynnistämisen arvioidaan aiheuttavan yhtiölle 20 miljoonan euron tappiot. Tappioihin sisältyvät eilisestä alkaen huolenpidon piiriin tulleiden matkustajien majoituskulut. Finnair vastustaa kuitenkin…
Suurin osa Blue1:n matkustajista kotiin viikonloppuna
”Tilanne ei ole vielä ohi” Vulkaanisen tuhkan aiheuttamat lentorajoitukset Euroopan ilmatilassa ovat jatkuneet yli viikon ajan. Blue1 on jatkanut jumiin jääneiden matkustajiensa poikkeuskuljetuksia kotiin koko viikon. Blue1 arvioi suurimman osan jumiin jääneistä matkustajistaan päässeen tai pääsevän takaisin koti-Suomeen tai Eurooppaan viimeistään viikonlopun kuluessa. Matkustajien paluukuljetukset ovat jatkuneet koko viikon. Blue1 käynnisti vaihtoehtoisten paluukuljetusten organisoinnin heti…
Koko Suomi vapautunee tänään lentorajoituksista
Finnair, Blue1 ja muu lentotoiminta palautumassa kohti normaalia Tämänhetkisten ennusteiden mukaan koko Suomi vapautunee vulkaanisen tuhkapilven aiheuttamista lentorajoituksista tänään perjantaina 23.4.2010 puoleen päivään mennessä. Ennusteiden mukaan tuhkapilven takia ei tule uusia rajoituksia vuorokauden loppuun mennessä. Asiantuntijat eivät kuitenkaan ole vielä uskaltaneet sanoneet, että tilanne olisi jo kokonaan ohi. Eyjafjöll -tulivuori Islannissa on yhä aktiivinen. Lentojen…
Finnairin liikenne palautumassa normaaliaikatauluun
Tänään saapuu ja lähtee myös Aasian kaukoliikennettä Finnair pystyy käynnistämään liikenteensä asteittain tuhkapilvestä aiheutuvien rajoitusten toistaiseksi poistuttua Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Finnair päässee normaaliaikatauluihin loppuviikon aikana. Tänään torstaina 22.4. Helsinkiin on saapunut kaukolentoja Aasiasta. Lisäksi Helsingistä lähtee kaukolentoja sekä joitain Euroopan-lentoja. Yhteensä Finnair on lentänyt tai lentää tänään 22.4. noin 60 yhdensuuntaista lentoa ja kuljettaa noin 7…
Finnairin kotimaan ja Euroopan reittilennot maassa
Kaukolennot yritetään operoida Finnair joutuu perumaan torstain 22.4. lähtevät ja saapuvat kotimaan ja Euroopan reittilennot kello 12 saakka Islannin tulivuoren purkauksesta ilmaan leviävän tuhkan vuoksi. Todennäköisesti lentoja joudutaan peruuttamaan myös iltapäivällä. Torstain kaukoliikenne pyritään operoimaan mahdollisuuksien mukaan. Tuhkapilvestä johtuvien rajoitusten vuoksi New Yorkin lento, jonka piti lähteä keskiviikkoiltana, jouduttiin peruuttamaan. Finnair seuraa tilannetta aktiivisesti ja…
Tuhkakriisi jatkuu: Blue1:n lennot peruttu torstaina
Bryssel, Oslo ja Tukholma lentänevät illan suussa Lentoliikennerajoitusten takia Blue1:n lennot on peruttu torstaina 22.4. klo 18:00 saakka Suomen aikaa, paitsi Brysselin-lento KF803 (lähtöaika Helsingistä 17:10), Oslon lento KF505 (lähtöaika Helsingistä 17:50) sekä Tukholman lento KF427 (lähtöaika Helsingistä 17:55). Päivitetty torstaina 22.4.2010 klo 06:30 Blue lupaa uuden lentotilannetiedottteen 22.4. 2010 noin 12:00 Suomen aikaa. Seuraa…
Finnair lentää paljon saadakseen asiakkaansa kotiin
Liikenteen käynnistymisessä aikanaan tullaan kokemaan kipuja Etelä-Suomen yllä oleva tuhkapilvi haittaa lentoliikennettä edelleen. Häiriöt jatkunevat huomenna torstaina 22.4. Finnairin prioriteetteja ovat turvallisuus ja asiakkaiden saaminen mahdollisimman nopeasti kotiin. ”Ymmärrämme, että monet asiakkaamme ovat vaikeassa tilanteessa, joten pyrimme lentämään mahdollisimman paljon, jotta saamme asiakkaamme turvallisesti ja nopeasti kotiin”, Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen sanoo. Tänään keskiviikkona 21.4….
Helsinki-Vantaa on tänään avattu lentoliikenteelle
Maarianhamina lukuunottamatta muut lentoasemat avataan klo 12.00 Helsinki-Vantaan lentoaseman lennonjohtopalvelut ovat auki ja muut lentoasemapalvelut toimivat normaalisti viimeistään klo 12.00. Tämän hetkisen tiedon mukaan lentoasema pidetään auki klo 15 saakka tänään iltapäivällä, sen jälkeinen tilanne selviää aamupäivän aikana. Maarianhaminaa lukuun ottamatta muiden Finavian lentoasemien palvelut avataan klo 12 alkaen toistaiseksi. Matkustajia pyydetään ottamaan yhteyttä lentoyhtiöön…
Lentoliikennerajoituksiin kansainvälinen luokittelumalli
Eurocontrol ja Euroopan Komissio mallin takana Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on 20.4.2010 päättänyt ottaa käyttöön uudet kansainväliset toimintamallit ja ohjeet koskien lentoliikennerajoituksia liittyen tuhkaesiintymään. Lentoliikennerajoitusten mahdollinen purkaminen aloitetaan asteittain aamuyöstä 21.4. Päätös perustuu Eurocontrolin ja Euroopan Komission kehittämään kolmiportaiseen luokitteluun, jonka perusteella päätetään rajoituksista tai niiden poistamisesta. Finavia toteuttaa tämän mukaan ilmatilaan ja lentoasemiin kohdistuvia rajoituksia….