SAS Tukholmasta Kittilään kahdesti viikossa Blue1 aloittaa Kittilän lentonsa ensi talvena jo 7. marraskuuta kahdella viikkovuorolla. Helmikuun 13. päivä alkaen huhtikuun loppuun asti Helsingin ja Kittilän välisten viikkovuorojen määrä nousee kymmeneen. Joulun ja uuden vuoden aikana tullaan lentämään lisävuoroja. Blue1:n kalustona on 166-paikkainen MD-90 -kone. Uudet lisälennot tarjovat erinomaiset yhteydet Lontoon Heathrow’ta, Pariisin Charles de…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Aer Lingus luopuu ensi talven Helsingin lennoistaan
Lennot 25.10.2008 asti – uusi aloitus 2.4.2009 Irlantilaislentoyhtiö Aer Lingus etsii kannattavuutta Dublin-Helsinki -reitillään. Nyt yhtiö ilmoittaa lentävänsä Helsinkiin 25. lokakuuta 2008 asti ja jälleen kesäkaudella 2. huhtikuuta 2009 alkaen. Näin tulevana talviliikennekautena yhtiö ei lennä kaupunkiparin väliä lainkaan, mikä pitkälti matkailijavetoisella reitillä onkin kokolailla järkeenkäypää. Tämän hetken suunnitelman mukaan Helsinkiin lennetään kesäkaudella kolme kertaa…
Finnair varoittaa toiminnallisen tuloksen heikentymisestä
Polttoaine kallistuu, kysynnän kasvu hidastuu Jatkuvasti uusiin ennätyksiin kohoava polttoaineen hinta sekä kuluvan kevään mittaan hidastunut kysynnän kasvu ovat heikentäneet Finnairin tulosnäkymiä. ”Koko toimialaa kurittavat tekijät, nopeasti kallistuva öljy ja matkustajakäyttöasteiden lasku heikentävät myös Finnairin tuloksentekokykyä selvästi. Nykynäkymillä voidaan olettaa, että tammi-kesäkuun ja siten myös koko vuoden toiminnallinen tulos jää alle viime vuoden”, sanoo Finnairin…
Air France-KLM tilivuoden 2007-08 tavoitteisiinsa
Toiminnan tuotot jopa ennätystasolla Yhtenä suurista talvi- ja kesäliikennekauden taitteessa eli maaliskuun lopussa tilikirjansa sulkeneista lentoyhtiöistä Air France-KLM julkisti jopa ennätyksellisiä tuloslukuja 1.4.2007 -31.3.2008 tilivuodeltaan. AF-KLM -konsernin myyntituotot kasvoivat EUR 24,1 miljardiin edellisvuoden 23,0 miljardista (+4,5 %), kun samanaikaisesti toiminnallinen tulos kipusi peräti 13,3 %:lla EUR 1,40 miljardiin vuodentakaisesta EUR 1,24 miljardista. Konserniin täysin integroitujen…
Lufthansalle jo seitsemäs kohde Intiaan: Pune (Poona)
Kuudesti viikossa bisnesluokassa 1. heinäkuuta alkaen Lufthansa (LH) avaa jo seitsemännen kohteensa Intiassa. Pune (PNQ) sijaitsee n. 200 km kaakkoon Mumbaista Maharashtran osavaltiossa. Se on yksi Intian nousevista teollisuuskaupungeista. Kaupunki tunnettiin aikaisemmin nimellä Poona. LH lentää Puneen 1. heinäkuuta alkaen kuudesti viikossa Airbus A319 Business Jetillä, jossa on 48 Business-luokan vuodeistuinta. Lennon operoi sveitsiläinen Privat…
Finnair ja Japan Airlines laajentavat yhteistyötä
Lisämatkustusta Japanista Suomeen oneworld-kumppanit Finnair ja Japan Airlines (JAL) aloittavat 3. kesäkuuta code share -yhteistyön Finnairin Japanin-reiteillä. JAL voi tehdä varauksia ja myydä lentolippuja omalla lentonumerollaan Finnairin meno-paluuvuoroille Tokioon, Osakaan ja Nagoyaan. Lisäksi JALin lentonumero lisätään molempiin suuntiin Finnairin vuoroille Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon, joista syntyy yhteys Finnairin Helsinki-Japani -lennoille. ”JAL on Tyynenvaltameren alueen merkittävin…
Airbus A380 -suurkoneiden tuotanto hidastuu yhä
Sarjatuotantoon siirtyminen yskii Airbus on tutkinut A380-suurkoneen tuotantoaikatauluaan ja joutuu tarkistamaan koneiden toimitusaikoja tilaajille, kertoo Airbusin toukokuinen raportti. Koneiden rakentamisessa oli määrä siirtyä hitaammasta ’yksilöllisestä’ tuotannosta eli Ykkösaallosta (Wave 1) täyteen sarjasuunnittelun ja -tuotannon prosessiin, Kakkosaaltoon (Wave 2). Nyt tämän muutoksen on kuitenkin havaittu vaativan enemmän aikaa ja resursseja kuin on käytettävissä. Näin suurkoneen tuotantomäärissä…
Singapore Airlines/SIA Group teki miljardituloksen
Tulosparannus 61,6 % Singapore Airlines Ltd:n emo SIA Group teki maaliskuun 31. päivä 2008 päättyneellä tilikaudellaan muhkean SGD 2,125 mrd:n (n. EUR 1,002 mrd) toiminnallisen tuloksen. Edellisvuoteen nähden tulosparannus oli 810 miljoonaa Singaporen dollaria (382 MEUR), mikä prosenteissa tarkoittaa +61,6 %:n tulosparannusta. Pääosa tulosparannuksesta lankeaa lentoyhtiö Singapore Airlinesin ansioksi: SGD 617 miljoonaa (291 MEUR) sekä…
British Airways julkisti tiedon ennätystuloksestaan
Ensimmäiset osingot sitten vuoden 2001 British Airways (BA) julkisti perjantaina 16. toukokuuta alustavat tiedot tilivuotensa 1. huhtikuuta 2007 – 31. maaliskuuta 2008 tuloksesta. BA:n myyntituotot kasvoivat po. 12 kuukauden jaksolla 3,1 %:lla GBP 8,753 miljardiin (= noin EUR 10,9 mrd). Toiminnallinen tulos kohosi edellisvuoden GBP 602 miljoonasta GBP 875 miljoonaan (= n. EUR 1,09 mrd),…
Yli 4000 nimiehdotusta Finnairin retrokoneelle
85-vuotisjuhlan kunniaksi A319 Aeron Convairin väreihin Finnair ilmoitti maalaavansa 85-vuotisjuhlansa kunniaksi modernin Airbus A319-koneen 1950-luvun Aero Oy:n Convairin väreihin. Tuolloisen tavan mukaan koneelle halutaan antaa nimi, jota tarkoitusta varten julistettiin nimikilpailu. Viikossa nimiehdotuksia on Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglundin mukaan tullut yli 4000. ”Finnair on saanut suomalaisten mielikuvituksenkin lentämään”, iloitsee Haglund perjantaina 16.5. umpeutuneen nimikilpailun suurta…