Australialaisyhtiöllä tilauksessa 20 superjumboa Qantas Airways on allekirjoittanut tänään sitovan tilauksen kahdeksasta Airbus A380-lentokoneesta. Tämä lisätilaus nostaa australialaislentoyhtiön superjumbohankinnat jo kaikkiaan kahteenkymmeneen. Kahdeksan A380-koneen lisäksi Qantas tilasi samanaikaisesti neljä Airbus A330-200-konetta. Qantas oli yksi ensimmäisistä A380-konetyypin tilaajista. Ensimmäiset koneet on määrä toimittaa Qantasin käyttöön elokuussa 2008. Qantasin pääjohtajan Geoff Dixonin mukaan Airbus A380 on Qantasille…
Kategoria: Lentoliikenne
Lentoliikenteeseen liittyviä artikkeleita
Finnair pitää päästökauppaa hyvänä lähtökohtana
”Järjestelmän tulisi olla maailmanlaajuinen” EU:ssa julkaistiin 20. joulukuuta esitys päästökaupan ulottamisesta lentoliikenteeseen. Finnair pitää tätä hyvänä lähtökohtana, vaikka järjestelmä asettaakin lentoyhtiöitä jossain määrin eriarvoiseen asemaan reittiverkoston rakenteesta riippuen. ”Päästökauppa on laskentaperiaatteiltaan oikeansuuntainen ottaessaan huomioon polttoaineen kulutuksen suhteessa tuotettuun hyötyyn. Järjestelmän tulisi olla kuitenkin maailmanlaajuinen, jotta se ei vääristäisi eri maiden lentoyhtiöiden välistä kilpailua”, sanoo Finnairin…
Kehno sää sotkee Heathrown lentoliikennettä
Lennot myöhässä jopa tunteja, BA perui 160 lentoa Brittein saarten ylle on asettunut sankka sumu, joka on vaikeuttanut Lontton Heatrow’n lentoaseman liikennettä. Eilen 20. joulukuuta British Airways joutui perumaan n. 160 lahtevää ja saapuvaa Brittein saarten ja Euroopan sisäistä lentoa vaikean sumun vuoksi. Finnair varoittaa tänään 21.12. Lontoon lentojen olevan jopa tunteja myöhässä. Tämä sattuu…
Jaana Koivistoinen jättää Austrian Airlinesin
. Austrian Airlinesissa monivuotisen työrupeaman tehnyt ja pitkään mm. edellisen maajohtajan Bo Bergströmin työparina toiminut Jaana Koivistoinen jättää yhtiön yllättäen. Hän on aikaisemmin myös asunut ja työskennellyt Wienissä, Itävallassa. Jaana Koivistoisen viimeinen varsinainen työpäivä Austrianin toimistossa Helsinki-Vantaan lentoasemalla on jo perjantaina 15. joulukuuta, vaikka muodollisesti työsuhde päättyy vasta ensivuoden puolella. (EH)
Dragonairista oneworldin yhdestoista jäsenyhtiö
Kiina ja Hongkong vahvistuvat oneworldissa Hongkongilainen, 21-vuotias lentoyhtiö Dragonair liittyy oneworld -allianssiin vuonna 2007. Yhtiöstä tulee liittouman 11. varsinainen jäsen. Oneworldin laajentumisohjelmassa jo ovat täyttä jäsenyyttä odottamassa Japan Airlines viisine tytäryhtiöineen, Malév, Royal Jordanian sekä LAN Argentina ja LAN Ecuador. Dragonair vahvistaa oneworldia erityisesti Kiinan ja Hongkongin liikenteessä. Se on itse asiassa Manner-Kiinan omat lentoyhtiöiden…
BSP-lentomyynnin kasvu jatkuu vakaana
Marraskuussa lähes kymmenyksen myynnin lisäys Kansainvälisten lentolippujen BSP:n kautta tilitetty myynti ylsi marraskuussa 67,4 miljoonaan euroon. Kasvua luvussa on 9,11 % vuodentakaiseen nähden. Kirjoitettujen lentolippujen määrä oli 141 421 kpl (+12,31 %). Lentolipun keskihinnaksi muodostui 476 euroa. Elektronisten lippujen osuus kasvoi marraskuussa vain hienoisesti, +0,94 % ja oli nyt 81,32 %. Luvussa ovat mukana sekä…
Finnair ylitti marraskuussa 8 miljoonan matkustajan rajan
Kotimaan ja Euroopan tarjonnassa leikkauksia Finnairin matkustajamäärä ylitti marraskuussa kahdeksan miljoonan rajan. Koko vuoden 2007 kertymäksi Finnair-konsernissa arvioidaan lähes yhdeksän miljoonaa matkustajaa. Finnairin kansainvälinen ja kotimaan reittiliikenne yhteensä kasvoi 6,9 % edellisvuoteen verrattuna. Matkustajakäyttöaste reittiliikenteessä oli 65,0 %, joka on 1,4 %-yksikköä korkeampi kuin viime vuoden marraskuussa. Matkustajamäärä marraskuussa oli 585 300, mikä on viime…
Turkish Airlines Star Alliancen 21. jäseneksi
Integraatioprosessi kestänee noin 16 kuukautta Star Alliance -lentoyhtiöiden pääjohtajien muodostama liittouman hallitus on joulukuussa 2006 hyväksynyt Turkish Airlinesin Star Alliancen jäseneksi. Tällä päätöksellä käynnistyy 16 kuukauden mittaiseksi arvioitu integraatioprosessi, jonka tuloksena alkuvuodesta 2008 turkkilaisyhtiöstä on määrä tulla Starin 21. jäsenlentoyhtiö. Jäseniä on tällä hetkellä 18, mutta integraatioprosessissa Turkish Airlinesia edellä ovat Air China ja Shanghai…
Airbus A350 :n rakentamiselle vihreä valo EADS:ltä
Ensimmäiset toimitukset tähdätään vuoteen 2013 Airbus on saanut emoyhtiönsä European Aeronautic Defence and Space Companyn (EADS) hallitukselta 1. joulukuuta 2006 päätöksen pitkän matkan A350 XWB -koneen rakentamisesta. Kirjaimet XWB tulevat sanoista ’extra wide body’. Koneen piirustukset otettiin jokin aika sitten jo useiden tehtyjen kauppojen ja tilausvarausten jälkeen uudelleen piirustuspöydälle. Välillä koko A350-koneperheen rakentaminen näytti jopa…
Helsinki-Vantaalle 24 uutta lähtöselvitysautomaattia
Kaikilla lentoyhtiöillä mahdollisuus liittyä Finavia on hankkinut Helsinki-Vantaan lentoasemalle 24 kappaletta uusia lähtöselvitysautomaatteja. Automaatit on kehittänyt IBM helpottamaan lähtöselvitystä ja parantamaan lentoaseman asiakaspalvelua. Alkuvaiheessa automaateilla voi tehdä Finnairin operoimien reittilentojen lähtöselvityksen. Automaatit on sijoitettu kotimaanterminaalin ja ulkomaan-terminaalin lähtöauloihin. Matkustajat voivat tehdä lähtö-selvityksensä millä tahansa ensimmäiseksi havaitsemallaan vapaalla automaatilla. Kaikista automaateista pääsee helposti oman lentoyhtiön lähtöselvitysjärjestelmään….