Henkilökohtaiset säästötavoitteet Finnair Cateringiin
Finnair Catering Oy sekä Finnair Tekniset ry, Suomen lentovirkailijat ry, Finnair ylemmät FYT ry ja Toimihenkilöunioni TU ry solmivat tänään
määräaikaisen vakautussopimuksen. Sopimuksella katetaan pääosin Finnair Cateringin toimihenkilöille vuodelle 2010 määritelty säästö- ja henkilöstösopeutustavoite. Tavoitteet ovat osa aiemmin julkaistua säästöohjelmaa.
”Löysimme hyvällä yhteistyöllä ratkaisuja vaikeasta tilanteesta selviämiseen. Raskaista päätöksistä huolimatta neuvotteluiden henki säilyi koko ajan erinomaisena ja irtisanomisten määrä pystyttiin minimoimaan hakemalla henkilöstökulusäästöjä muilla keinoilla. Toimenpiteet eivät ole helppoja, mutta ne ovat välttämättömiä”, Finnair Catering Oy:n toimitusjohtaja Kristina Inkiläinen sanoo.
31.12.2010 asti voimassa oleva vakautussopimus sisältää 17 toimihenkilötehtävän lakkauttamisen sekä henkilökohtaiset säästötavoitteet kaikille toimihenkilöille. Omia säästötavoitteita voi pienentää esimerkiksi luopumalla lomarahoista, kannustinpalkkioista tai iltalisistä.
Sopimuksella vältytään uusilta irtisanomisilta tuotannollisista ja taloudellisista syistä sopimuksen aikana. Sopimukseen sisältyy Finnair Catering Oy:n ja Finnair-konsernin vuosien 2010 ja 2011 sekä optiona vielä vuoden 2012 tuloksiin perustuva takaisinmaksumalli.
(EH)