Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

EMAn matkahätäpalveluja on ollut saatavilla jo 35 vuotta

Posted on 13.9.202413.9.2024 by Eero Havia

EMA on taho, jonka palveluja kukaan ei  lähtökohtaisesti ja erityisesti toivo tarvitsevansa. Väistämättömän tilanteen yllättäessä maailmalla matkaavan on kuitenkin hyvä tietää, milloin ja miten EMA eli Emergency & Medical Assistance voi tulla avuksi, kun jokin arvaamaton vakava tapahtuma, sairaus tai tapaturma on kohdannut matkalaista. Vuonna  1989 perustettu EMA viettää tänä syksynä jo toimintansa 35. merkkivuotta.

Matkahätäpalvelu

EMA Finlandin matkahätäpalvelu tarjoaa apua matkalla sairastuneille tai esimerkiksi onnettomuuksissa loukkaantuneille. EMAn kokenut tiimi ohjaa puhelimitse eri tilanteissa, arvioi hoidon tarpeen ja varmistaa avun saannin maailmanlaajuisen yhteistyökumppaneiden  verkoston kautta. Tarvittaessa EMA huolehtii myös kotiutusjärjestelyistä potilaan kunnon mukaan, siis tarvittaessa jopa ambulanssilennoin.

Vuosien mittaan EMAn palvelukirjo on laajentunut ja kehittynyt. Yhä uusia standardeja on asetettu hätäpalvelulle. Vuosittain  EMA käsittelee  n. 7000 avustustapausta maailman eri kolkissa. Potilaskuljetuksia ulkomailta on vuosittain noin 200 ja näistä puolet toteutuu kaupallisin lennoin, toinen puoli yksityisin lento- ja matkajärjestelyin. Näiden numeroiden taustalla on tuhansia inhimillisiä tapahtumia ja kohtaloita, kun kyseessä usein on jopa ihmishenkiä.

Ambulanssilentoja, joihin kuuluu hyvin koulutettu lääkintämiehistö laitteineen,  EMA alkoi tarjota jo vuonna 1989. Lisäksi soveltuvilta osin sairastuneen tai matkalla vammautuneen kotiinkuljetus voidaan toteuttaa kaupallisin,  yleensä reittilennoin tai myös meriteitse.

Toimitusjohtaja Ville Lehtonen kertoi merkkipäivätilaisuudessa EMAn 35-vuotisesta taipaleesta ja loi katsauksen myös  tulevien vuosien näkymiim ja odotuksiin

”Nyt 35-vuotismerkkipaalumme kohdalla emme juhli vain menneitä saavutuksia, vaan omistaudumme jatkossakin matkahätäpalveluidemme tasokkaasen ylläpitämiseen ja alituiseen kehittämiseeen”, kertoo EMAn toimitusjohtaja Ville Lehtonen   35-vuotistaipaleen saatesanoina. ”Tiimimme yhteistyökumppaniemme tukemina tekee myös  tulevina vuosina työtä, jolla on suuri merkitys niille, joita me palvelemme.”

Lähde: EMA Finland

Kuva ylinnä: Senior Assistance Coordinator Arja Isberg (selin vihreässä asussa)  kahvitteli yhteistyökumppaneiden ja vieraiden kanssa EMAn  35-vuotispäivätilaisuudessa

Uusimmat artikkelit

  • ”Alkoholiveron kiristäminen kasvattaa alkoholin matkustajatuontia” 13.5.2025
  • Koli ja Pielisen Karjala ovat nyt ”Myyttinen Suomi” 12.5.2025
  • Taitaja2025-tapahtuma järjestettiin Turussa 5.−8.5.2025 – mukana matkailuala 11.5.2025
  • LYGG:n emoyhtiö FlyMaas Oy hakeutui konkurssiin 10.5.2025
  • Ehdokkaiden asettaminen 2025 Finnish Travel Galan palkintokategorioihin on alkanut 10.5.2025

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2025 Matkaviikko Kustannus