Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Finnair varoittaa toiminnallisen tuloksen heikentymisestä

Posted on 26.5.20085.1.2019 by Eero Havia

Polttoaine kallistuu, kysynnän kasvu hidastuu

Jatkuvasti uusiin ennätyksiin kohoava polttoaineen hinta sekä kuluvan kevään mittaan hidastunut kysynnän kasvu ovat heikentäneet Finnairin tulosnäkymiä.

”Koko toimialaa kurittavat tekijät, nopeasti kallistuva öljy ja matkustajakäyttöasteiden lasku heikentävät myös Finnairin tuloksentekokykyä selvästi. Nykynäkymillä voidaan olettaa, että tammi-kesäkuun ja siten myös koko vuoden toiminnallinen tulos jää alle viime vuoden”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen.

Vuoden alussa kerosiinitonni maksoi 850 dollaria, nyt hintataso on yli 1300 dollaria. Koko vuoden polttoainelasku Finnairissa nousee yli 600 MEUR – yli neljännekseen arvioidusta liikevaihdosta. Polttoaine on yhtiön suurin yksittäinen kuluerä.

”Suunnittelemme nyt kapasiteetin vähentämistä erityisesti Euroopassa. Lyhyestä ennakkovaraushorisontista johtuen ennusteen tekeminen pitkälle tulevaisuuteen on vaikeaa”, sanoo Hienonen. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Tallink Silja Linen hyväntekeväisyyshuutokauppa 26.9.2026 Turussa 24.7.2026
  • Tallinkin ensimmäinen vuosipuolisko: vakaa liikevaihto ja kasvaneet rahtivolyymit toisella neljänneksellä 23.7.2026
  • Turkka Kuusisto: Finnairilla vahva toinen kvartaali 22.7.2026
  • Helsingin päärautatieasemalle uusi hotelli 22.7.2026
  • Levin tunturialueelle kätketty kultaharkko löytynyt 21.7.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus