Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Ivalon lentoaseman kiitotieremontti valmis

Posted on 23.8.201421.1.2019 by Eero Havia

Lentoaseman liikenne jatkuu maanantaina 25. elokuuta

Finavia saa kiitotien päällystystyöt valmiiksi Ivalon lentoasemalla kuluvana viikonloppuna. Lentoliikenne jatkuu Ivaloon normaalisti jälleen maanantaina 25. elokuuta.

Kiitotien kunnostustyöt sujuivat Finavian mukaan hyvin. Kiitotieremontti oli osa laajaa investointia, jonka arvo on kokonaisuudessaan 13,5 miljoonaa euroa. Kyse on Finavian verkostolentoasemien merkittävimmästä investointikokonaisuudesta tänä vuonna.

Kesän aikana Ivalossa on myös rakennettu pysäköintialuetta ja terminaalin laajennusosaa.

Terminaalin uudistamisessa keskitytään erityisesti turvatarkastuslinjastoon, porttialueen odotustiloihin, kahvila- ja myymäläalueeseen sekä tulli- ja passintarkastustiloihin. Lentoaseman uudistustöiden jälkeen matkustuskokemus on entistä sujuvampi ja mukavampi varsinkin sesonkiaikoina. Uudistuksilla Finavia myös valmistautuu kasvaviin liikennemääriin.

Muutostyöt tehdään vuosina 2014-15. Finavia sanoo pitävänsä huolen siitä, että matkustaminen Ivalon lentoaseman kautta on mahdollisimman helppoa ja sujuvaa myös muutostöiden aikana.

Ivalon lentoaseman lisäksi Finavian verkostolentoasemainvestointien kohteina ovat tänä vuonna Tampere, Turku ja Rovaniemi. Lisäksi lukuisilla lentoasemilla tehdään pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan parantamiseksi. Verkostolentoasemiin investoidaan kuluvana vuonna noin 35 miljoonaa euroa. (EH)

Vastaa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusimmat artikkelit

  • Turussa näytetään mallia – sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista 11.6.2026
  • Legend of the Seas -risteilyalus luovutettiin tilaajalle Meyer Turun telakalla 11.6.2026
  • Burgerifestivaali on vallannut Helsingin Rautatientorin keskiviikosta lauantaihin 10.-13.6. 10.6.2026
  • Finnair aloittaa lennot Turusta ja Tampereelta 10.6.2026
  • Suomi liittyy tieliikenteen automaatiota koskevaan julkilausumaan 9.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus