Menu
MATKAVIIKKO
  • Etusivu
  • Mediatiedot
  • Tietoa meistä
MATKAVIIKKO

Kaivopuiston lentonäytös 2021 siirtyy kesäkuulta elokuulle

Posted on 10.3.202110.3.2021 by Eero Havia

Covid19-pandemian edelleen jatkuvan ja kasvuun lähteneen tautitilanteen takia Helsingin Kaivopuiston lentonäytöksen ajankohta on päätetty siirtää kesäkuulta elokuulle. Uusi tapahtuma-ajankohta on 6.-7.8.2021.

”Olemme seuranneet tilanteen kehittymistä tarkasti syksystä asti. Toivoimme tilanteen helpottumista kevään aikana, mutta näin ei ole käynyt.  Rokotustahtikaan ei ole sellainen, että voisimme terveysturvallisesti järjestää lentonäytöksen maanäyttelyineen tässä tilanteessa alkuperäisen suunnitelman mukaisena”, kertoo tapahtuman johtaja Markku Kyyrönen.

Tapahtuman pääyhteistyökumppaneiden sekä tapahtuman maanäyttelyyn mukaan ilmoittautuneiden HX-hankkeen toimijoiden kanssa on sovittu ajankohdan siirrosta.

”Koronatilanne elokuussa ei luonnollisesti ole kenelläkään tiedossa, mutta meillä on vahva usko, että tapahtuma voidaan silloin pitää suunnitellusti. Huomioimme järjestäjinä kaikki viranomaisten ohjeet ja määräykset, jotka koronaan ja tapahtumien järjestämiseen tuolloin ovat voimassa.”

Tapahtuma levittäytyy maalle, merelle ja ilmatilaan. Näytöksessä esiintyy niin siviili-ilmailun klassikoita kuin nykypäivän kalustoa. Lentonäytös lennetään Helsingin edustalla perjantai-iltana 6. elokuuta. Maanäyttely on avoinna perjantain lisäksi lauantaina 7. elokuuta. Tapahtuma on maksuton ja mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa on koko perheelle.

Uusimmat artikkelit

  • SAS ilmoittaa mittavasta investoinnista 2.7.2026
  • Laiton matkanjärjestäminen uhkaa kuluttajansuojaa 1.7.2026
  • Tallinnan viisi vuosikymmentä – naapurimme mittava muodonmuutos! 1.7.2026
  • Uutta ja tuttua kesäisessä Tallinnassa 30.6.2026
  • Ilmailun historiaa Vaasassa – sähkölentokone ylittää avomeren 29.6.2026

Arkistot

Kategoriat

  • Kotimaan matkailu
  • Laivaliikenne
  • Lentoliikenne
  • Liikematkustus
  • Majoitus
  • Matkamessut
  • Muut aiheet
  • SMAL
  • Vapaa-ajan matkailu

Yhteistyössä:

FBTA
© 2026 Matkaviikko Kustannus